Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luonnonsuojelu ärähti lentokentän yva-selostuksesta – pitää lentokenttähanketta maakuntakaavan vastaisena

Uudenmaan luonnonsuojeluliitto on esittänyt lausunnon Gles oy:n Mäntsälä Aero -lentokentän yva-selostuksesta. Luonnonsuojeluliiton mukaan koko selostus on ollut lähtökohtaisesti ongelmallinen.

Yvan perusongelma oli, että se oli sijoituspaikan kannalta ”jälki-yva”. Kentän alue oli jo hakattu laajalle yhtenäiselle metsäalueelle ja maakuntakaavan viheryhteydelle, jonka se lopulta peräti puolittaa.

Tämän takia hanke on lausunnon mukaan maakuntakaavan vastainen, vaikka tätä ei myönnetä lentokentän yva-selostuksessa. Luonnonsuojeluliiton mukaan kentän luontovaikutuksia suoranaisesti vähätellään.

Lausunnossa verrataan Mäntsälän ja Pyhtään lentokentistä tehtyjä selvityksiä.

Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että Pyhtäällä esimerkiksi petolintujen pesät lentotoiminnan suuntautumisalueilla selvitettiin huomattavasti paremmin, vaikka Pyhtään kenttä ei ollut edennyt yva-käsittelyyn. Ennen lupavaihetta lintuselvityksetkin tulee täydentää Pyhtään tasolle.

Keskeisin tekijä ympäristövaikutusten kannalta on lentojen määrä ja laatu. Luonnonsuojeluliitto ihmettelee, kuinka vaikutuksia on arvioitu. Lentojen määristä tai laadusta ja meluisimmista koneista ei käytetä maksimiarvoja.

Melun arvioinnissa yva-selostusta haittaa, ettei siinä selvästi sanota, paljonko isompia koneita on otettu huomioon. Yksi kone voi vastata montaa kymmentä pientä konetta. Yksi iso helikopteri voi vastata häiriöltään jopa sataa pienkonetta.

Yvassa ei ole riittävästi arvioitu esimerkiksi, voiko businessjettejä tai kaksimoottorisia pienkoneita laskeutua kentälle ja miten ne vaikuttavat meluun.

Uudenmaan luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että kun lentokentälle ei tule edes lennonjohtoa, jopa toiminnanharjoittajan on vaikea seurata ja rajoittaa, kuka kenttää käyttää.

Luonnonsuojelu vertaa, että vastaavan Malmin lentokentän lennot ovat ulottuneet tässä esitettyä vaikutusaluetta paljon kauemmaksi muun muassa Sipoonkorpeen ja Viikki–Vanhankaupunginlahdelle. Pörräily on aiheuttanut esimerkiksi luonnon virkistyskäyttöä häiritsevää melua.

Vaikka tämä melu on arvioitu yvassa vähäiseksi, se on niin häiritsevää, että sitä pitää käsitellä ainakin kaavoituksessa, luonnonsuojeluliitto esittää. MRL:n kannalta myös ihmisten elinolot ja viihtyvyys ovat relevantteja asioita YSL:n raja-arvojen allakin. Siksi ne olisi pitänyt arvioida.

Luonnonsuojeluliitto pitää lentokenttähanketta maakuntakaavan vastaisena, koska se tehdään viheryhteydelle ja laajalle yhtenäiselle metsäalueelle.

Koko lausunto on luettavissa Uudenmaan luonnonsuojeluliiton sivuilla: https://www.sll.fi/uusimaa/2019/07/15/lausunto-gles-oyn-mantsala-aero-lentokentan-yva-selostuksesta/