Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Täällä ei lentohäpeä paina – kansainvälinen vertailu kertoo lentämisen hurjasta kasvusta

Ihmisten matkustushalu on kuluneen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt jatkuvasti. Kansainvälisten yöpyjien määrä on kasvanut vuodesta 2009 76 prosentilla. Tiedot käyvät ilmi torstaina julkaistusta Mastercardin Global Destination Cities -indeksistä, joka asetti tänä vuonna järjestykseen 200 kaupunkia sen perusteella, kuinka paljon niissä kävi matkailijoita ja kuinka paljon he käyttivät vierailunsa aikana rahaa.

Suosituimmaksi kohteeksi nousi jälleen Bangkok, jolla oli yli 22 miljoonaa yöpynyttä matkailijaa. Toiseksi listauksessa nousi Pariisi ja kolmanneksi Lontoo. Molemmissa kävi noin 19 miljoonaa matkailijaa.

Myös New York on pysytellyt listan kymmenen suosituimman kaupungin joukossa 13,6 miljoonalla vuosittaisella vierailijallaan.

Kaikissa kymmenessä suosituimmassa kaupungissa kävi Lontoota lukuun ottamatta vuonna 2018 enemmän matkailijoita kuin edeltävänä vuonna.

Voimakkaimmin ovat kasvaneet Aasian ja Tyynenmeren alueen kaupunkien vierailijamäärät. Niissä kasvua on ollut 9,4 prosenttia. Toiseksi voimakkainta kasvu on ollut Euroopassa, jossa nousua on ollut 5,5 prosenttia. Myös Kiina on kasvussa matkakohteena.

Eniten rahaa matkailijat käyttivät Dubaissa, jossa kukin matkailija kulutti keskimäärin 553 Yhdysvaltain dollaria päivässä. Seuraavaksi eniten rahaa käytettiin Mekassa ja kolmanneksi eniten Bangkokissa.