Hänninen hallitsi Kärhänlenkkiä

Antti Hänninen (vas.) ja Jiri Leino suunnittelevat taktiikkaa kilpailun jatko-osalle. alpo manninen

toimitus

Pertti Kärhä kertoi, että tämän vuoden kisassa hän ei ollut mukana tekemässä reittiä, mutta kilpailijoiden yhdyshenkilönä hän oli jälleen mukana.

– Hienosti ovat paikalliset pojat reitin tehneet. Kävin katsomassa ja kaikki reittimerkit olivat hienosti ja asiallisesti paikoillaan. Siinä mielessä tämän vuoden kilpailu täyttää Kärhänlenkin speksit. Uskon, että vaativuutta riittää, kilpailusta ei saa nauttia. Jos nauttii, niin reitti on liian helppo.

Kilpailun ratamestari Markku Helenius oli laatinut kaksi kolmen maastokokeen reittiä. Toisen eteläpuolelle ja toisen pohjoispuolelle.

SM-luokat ajoivat ensin molemmat reitit, ja eteläisen reitin vielä kaksi kertaa.

Maastokokeilla voittaja Antti Hänninen käytti aikaa 1:39:29, joten ajohalut tuli todennäköisesti tyydytettyä useimpien osalta.

A1-luokassa ajaneen MäntsMK:n Mikko Ruususen älykello paljasti, että hän oli päivän mittaan ajanut maksimisykkeellä tunnin ja kolmetoista minuuttia.

Maksimisyke oli 191 ja kulutusta oli 4670 kaloria.

– Mulla ainakin voimat olivat ihan loppu, joten fysiikkaharjoitusta tuli riittävästi, Ruusunen kertoi maalissa.

Ensimmäisellä lenkillä Jiri Leino, TSMU, oli johdossa, mutta kaatumisen yhteydessä hänen pyörästä oli hajonnut jäähdytin.

Huolto sai vaihdettua osan, mutta vauhti ei enää jatkunut samanlaisena, vaan Antti Hänninen, SsMK, ajoi ohi ja reiluun yleiskisan voittoon lähes minuutin marginaalilla. Myös Aleksi Jukola, RiMPKK, ohitti Leinon ja nousi yleiskisan kakkoseksi.

Mäntsälän seurojen kilpailijoista nopein oli MäntsMK:n Miko Mellin.

– Ei se kyllä ollut kauhean kivaa, kun on ihan loppu. Pelloilla mutaspoorin ajaminen oli minulle vaikeaa, mutta kyllä selvisin, mutta ei ollut mielekästä. Oli epämääräinen pito. Aamu oli mukavampi, tykkäsin enemmän siitä liukkaasta, tuumi vasta toisen SM-kisan tänä vuonna ajanut Mellin.

Kainuusta oli tullut Mäntsälään Ville Schroderus, KaMK. Hän ajoi C1-luokassa, siis lyhyemmän reitin kuin SM-luokissa kilpailevat.

– Kisa meni hyvin, nyt tuli se onnistuminen. Reitti oli aivan mahtava, tosi monipuolinen. Oli peltoa, kivikkoa, hiekkaa ja mutaa. Oli kyllä mahtavaa, meillä Kainuussa on vain kivikkoa, tuumi Schroderus pakatessaan palkintoja peräkärryyn.

– Kisa meni hyvin, reitistä tuli kärkikuljettajilta hyvää palautetta. Aikataulullisesti onnistuttiin hyvin. Tuli kehuja, ettei ollut liikaa luppoaikaa. Kilpailijamäärä oli positiivinen yllätys, odotettiin 150 kilpailijaa. Suuret kiitokset maanomistajille, jotka sallivat meidän tulla mailleen. Kiitokset myös runsaslukuiselle talkooväelle ja tietenkin kilpailijoille, kiittelee kilpailunjohtaja Kai Aatsinki.

Kilpailu täytti siis jälleen Pertti Kärhän asettamat vaatimukset Kärhänlenkille!

Luokkavoittoja tuli Mäntsälän kerhojen kuljettajille kaksi. Mäntsälän seuroja edustavien tulokset:

A1-luokka: 1. Antti Hänninen SsMk, Husqvarna, 1:39:29,00, 6. Juha-Pekka Tirkkonen MäntsMK, Yamaha, 1:45:38,09, 9. Mikko Ruusunen MäntsMK, Beta, 1:54:44,17

A2-luokka: 1. Jiri Leino TSMU, KTM, 1:41:35,00, 8. Jani Viljanen MäntsMK, KTM, 1:50:00,07

A3-luokka: 1. Aleksi Jukola RiMPKK, KTM, 1:40:21,43, 4. Miko Mellin MäntsMK, KTM, 1:44:37,74, 5. Teemu Latostenmaa MäntsMK, Beta, 1:44:44,80

B1-luokka: 1. Roni Heikkala RiMPKK, KTM, 1:57:11,18, Albert Juhola MäntsMK, keskeytys

B2-luokka: 1. Juhani Tuohimaa OMK, Husqvarna, 1:49:45,34, 14. Juha Aaltonen MäntsMK, Husqvarna, 2:12:03,81

B3-luokka: 1. Ville Venäläinen KMK, KTM, 1:55:30,51, 6. Jyri Ilomaa MENS, KTM, 2:06:52,51

C1-luokka: 1. Ville Schroderus KaMK, KTM, 1:01:15,13, 6. Benjamin Sagulin MäntsMK, Husqvarna, 1:05:08,99, 13. Topias Aaltonen MENS, Husqvarna, 1:12:37,21, 16. Mika Pitkänen MENS, KTM, 1:33:30,43

C2-luokka: 1. Jaakko Rinkinen MäntsMK, KTM, 1:01:58,12, 2. Lassi Määttä MäntsMK, Husqvarna, 1:02:14,04, 7. Teemu Ruisvaara MäntsMK, KTM, 1:04:30,51, 12. Timo Niinimäki MäntsMK, KTM, 1:07:17,98, 13. Arto Tokola MäntsMK, KTM, 1:07:19,96, 14. Juha Westermark MäntsMK, KTM, 1:08:12,85, 19. Tomi Ketola MäntsMK, KTM, 1:15:54,33

C3-luokka: 1. Teemu Ojala MENS, KTM, 1:04:44,41, 5. Jukka Kortelainen MENS, KTM, 1:08:46,83, 6. Juha Kytökorpi MäntsMK, KTM, 1:09:21,23, 7. Iiro Wuorio MäntsMK, Beta, 1:10:01,20, 12. Niko Ronkainen NRT, Beta, 1:13:01,64, 13. Lauri Palonen MENS, KTM,1:18:14,39

V40: 1. Janne Mukkala VMK, KTM,1:48:21,67, 3. Tuomas Kyytsönen MENS, Honda, 1:57:57,50

V50: 1. Marko Perttilä OriMK, KTM, 59:24,27, 2. Karri Tikkanen NRT, KTM, 59:49:52

V60: 1. Pekka Sointula SsMK, KTM, 1:06:54,94

Kaikki tulokset osoitteessa www.kalkku.fi

Fakta

Pertti Kärhä aloitti kisojen järjestämisen omissa harjoitusmaastoissaan

Tänä vuonna oli 40. tapahtuma

176 kilpailijaa ilmoittautui

Yli sata vapaaehtoista talkoolaista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  2. Maatalousyrittäjä Jussi Aalto otti härkäpavun viljelyyn kymmenen vuotta sitten – "Teollisuus kannusti tähän"
  3. Tuomioistuimissa peruttu jo noin 5000 istuntoa – Pihla Keto-Huovinen: Jutturuuhka tulossa ja jo ennestään pitkät käsittelyajat venyvät
  4. Ehnroosin mäelle nousee moderni koulu – tietotekniikka tekee digiloikan
  5. Puutarhakalusteilla on nyt kova kysyntä
  6. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  7. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  8. Humanoidirobotit Pippuri ja Ellinoora saattelivat virtuaaliseen valmistumisjuhlaan – Keudasta valmistui yli tuhat ammattilaista
  9. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  12. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  13. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  14. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  15. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen
  3. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  4. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  5. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  6. Kouluvuosi saatiin päätökseen erilaisissa oloissa – Ehnroosin parakkikoululla yllättäviä etuja
  7. Pääkirjoitus: Aina ei voi olosuhteitaan valita, mutta asenteen voi
  8. Sepänmäen käsityömuseo avautuu poikkeusjärjestelyin
  9. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  10. Nyt loppuu mentolitupakan käryttely: Makusavukkeiden viimeinenkin linnake kielletään tiistain jälkeen – HS: Lakia on jo alettu kiertää
  11. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  12. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  13. Posti kolahtaa laatikkoon kesällä nykyistä harvemmin – Koronaviruksen kurittama Posti aloittaa yt-neuvottelut
  14. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää