USA:ssa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty katolinen pappi työskenteli pitkään myös Helsingissä

Kuvituskuva.

Jukka Hämäläinen

Yhdysvalloissa lasten hyväksikäytöstä syytettynä ollut katolisen kirkon pappi on toiminut myös Suomessa. Katolisen kirkon Helsingin hiippakunta vahvistaa, että kyseinen pappi toimi Suomessa vuosina 1993–2003. Hän työskenteli vietnamilaisen katolisen yhteisön kappalaisena.

– Papin tullessa Suomeen Helsingin hiippakunnalla ei ollut mitään tietoa häneen Yhdysvalloissa liitetyistä syytöksistä, hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato toteaa.

Tukholman katolisen hiippakunnan tiedotteen mukaan kyseistä pappia oli syytetty seksuaalisesta häirinnästä jo vuonna 1993, mutta poliisi keskeytti tutkinnan. Tukholman hiippakuntaa asia koskee siksi, että pappi siirtyi Helsingistä töihin Tukholmaan.

Tukholman hiippakunta kertoo, että sen palveluksessa ollutta toistakin pappia on syytetty lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hiippakunnan mukaan tieto syytteistä tuli heidän tietoonsa viime vuonna.

– Kumpaakaan pappia ei heidän Ruotsissa työskentelynsä aikana syytetty eikä epäilty lasten seksuaalisesta häirinnästä. Sen sijaan kumpaakin syytettiin aikuiseen kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Papit irtisanottiin, Tukholman hiippakunta kertoo tiedotteessaan.

Helsingin hiippakunta tähdentää, että kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö on ehdottomasti tuomittavaa, erityisesti kirkollisten viranhaltijoiden osalta.

– Jokainen syytös on tutkittava huolellisesti, uhrien on saatava apua ja syylliset on saatettava myös rikosoikeudelliseen vastuuseen, isä Pasinato toteaa.

Helsingin hiippakunnassa on nykyään käytössä ohjeistus hyväksikäyttötapausten tutkimista varten. Epäillystä hyväksikäytöstä pyydetään ilmoittamaan viipymättä hiippakunnan kuuriaan sekä kaikista rikosepäilyistä suoraan myös poliisille.

Asiasta uutisoi ensimmäinen Svenska Yle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  2. Maatalousyrittäjä Jussi Aalto otti härkäpavun viljelyyn kymmenen vuotta sitten – "Teollisuus kannusti tähän"
  3. Tuomioistuimissa peruttu jo noin 5000 istuntoa – Pihla Keto-Huovinen: Jutturuuhka tulossa ja jo ennestään pitkät käsittelyajat venyvät
  4. Ehnroosin mäelle nousee moderni koulu – tietotekniikka tekee digiloikan
  5. Puutarhakalusteilla on nyt kova kysyntä
  6. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  7. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  8. Humanoidirobotit Pippuri ja Ellinoora saattelivat virtuaaliseen valmistumisjuhlaan – Keudasta valmistui yli tuhat ammattilaista
  9. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  12. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  13. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  14. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  15. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen
  3. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  4. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  5. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  6. Kouluvuosi saatiin päätökseen erilaisissa oloissa – Ehnroosin parakkikoululla yllättäviä etuja
  7. Pääkirjoitus: Aina ei voi olosuhteitaan valita, mutta asenteen voi
  8. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  9. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  10. Sepänmäen käsityömuseo avautuu poikkeusjärjestelyin
  11. Nyt loppuu mentolitupakan käryttely: Makusavukkeiden viimeinenkin linnake kielletään tiistain jälkeen – HS: Lakia on jo alettu kiertää
  12. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  13. Posti kolahtaa laatikkoon kesällä nykyistä harvemmin – Koronaviruksen kurittama Posti aloittaa yt-neuvottelut
  14. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää