IS: Peltipoliisit halutaan muuttaa kirkuvan keltaisiksi – näin sitä nyt perustellaan

Peltipoliisit näkyisivät liikenteessä paremmin, jos ne maalattaisiin kirkkaan keltaisiksi, ehdottaa poliisijärjestö ehdotuksessaan.  ESM arkisto

Jari Pietiläinen

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys ehdottaa, että poliisin kameratolpat muutettaisiin väriltään yhtenäisiksi ja kunnolla näkyviksi. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat

Yhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Haapala muistuttaa, että kirkkaan ja fluorisoivan keltaiset kamerat näkyisivät kauemmas ja vaikuttaisivat siten ajokäyttäytymiseen.

– Tällöin niiden vaikutus olisi ennalta estävää. Myös Poliisihallituksen kanta on, että kameroiden tehtävä ei ole sakottaa ihmisiä vaan ennaltaehkäistä ylinopeuksia ja lisätä siten turvallisuutta, Haapala kertoo.

Myös peltipoliisien sijoittelussa olisi toivomisen varaa.

– Suomessa Ely-keskukset ovat nakelleet kameroita suunnilleen sinne, minne insinöörit ovat näyttäneet. Niitä on keskellä ei mitään ja suuressa määrässä ei ole edes kameroita, kun se ei ole tarkoituksenmukaista, Haapala kritisoi.

Ongelmana ovat hänen mukaansa nimenomaan vanhat kameratolpat.

– Ne ovat näkymättömiä, harmaita ja sijaitsevat missä sattuu.

– Esimerkiksi Juvan ja Varkauden välillä on kamera suoralla, jossa voisi ohittaa turvallisesti. Onkohan siinä suoralla tapahtunut yhtään onnettomuutta? Haapala kyselee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  2. Maatalousyrittäjä Jussi Aalto otti härkäpavun viljelyyn kymmenen vuotta sitten – "Teollisuus kannusti tähän"
  3. Tuomioistuimissa peruttu jo noin 5000 istuntoa – Pihla Keto-Huovinen: Jutturuuhka tulossa ja jo ennestään pitkät käsittelyajat venyvät
  4. Ehnroosin mäelle nousee moderni koulu – tietotekniikka tekee digiloikan
  5. Puutarhakalusteilla on nyt kova kysyntä
  6. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  7. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  8. Humanoidirobotit Pippuri ja Ellinoora saattelivat virtuaaliseen valmistumisjuhlaan – Keudasta valmistui yli tuhat ammattilaista
  9. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  12. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  13. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  14. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  15. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen
  3. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  4. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  5. Kouluvuosi saatiin päätökseen erilaisissa oloissa – Ehnroosin parakkikoululla yllättäviä etuja
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Pääkirjoitus: Aina ei voi olosuhteitaan valita, mutta asenteen voi
  8. Sepänmäen käsityömuseo avautuu poikkeusjärjestelyin
  9. Kaksi loukkaantui ulosajossa moottoritiellä Mäntsälässä
  10. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  11. Nyt loppuu mentolitupakan käryttely: Makusavukkeiden viimeinenkin linnake kielletään tiistain jälkeen – HS: Lakia on jo alettu kiertää
  12. Posti kolahtaa laatikkoon kesällä nykyistä harvemmin – Koronaviruksen kurittama Posti aloittaa yt-neuvottelut
  13. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  14. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää