Jani Salo, 15, sai museoajoneuvotarkastajan leuan loksahtamaan pappatuntureillaan – "Niin minkä ikäinen oletkaan?"

Jani Salon (oik.) kunnostamat pappamopot läpäisivät Veijo Pesosen tekemän tarkastuksen. Katsastuksestakin tuli hyväksytty leima. Anton Soinne

Anne Kanerva

Järvenpääläinen Jani Salo ottaa kohdalle osuvan epäkuntoisen ruohonleikkurin tai skootterin kiinnostavana haasteena.

15-vuotiaalla ysiluokkalaisella pysyvät työkalut kädessä ja tarvittavaa tietotaitoakin on kertynyt tekemällä.

Vuosi sitten hän ryhtyi museoajoneuvoprojektiin. Itse asiassa projekteja kulki rinnakkain kaksi. Osina autotallissa olivat yhtä aikaa vuoden 1976 ja vuoden 1985 Tunturi Maxit.

Muutaman sadan työtunnin jälkeen mopot ovat toimintakuntoisia ja hehkuvat uudessa maalissa punaisena ja vihreänä.

Työn laadusta kertoo jotain se, että mopot ovat läpäisseet tarkkaakin tarkemman museoajoneuvotarkastuksen.

Kokenut auto- ja moottoripyörämies Veijo Pesonen ei muista pitkältä museoajoneuvotarkastajan uraltaan vastaavaa.

– Niin minkä ikäinen oletkaan? Vasta 15-vuotias ja peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Olet nuorin rakentaja omalla kohdallani, hän pyörittää päätään.

Vanhojen mopojen, moottoripyörien ja autojen rakentajat ovat yleensä kulkuneuvoja vanhempia, itsekin pappaluokkaa.

Pesonen antaa tekijälle kouluarvosanaksi kahdeksan, vaikka sitä ei tarkastuksessa vaaditakaan.

– Kirjoitin lausuntoon, että työn jäljessä näkyy nuoren tekijän kädenjälki. Näin on etenkin maalipinnassa. Sävyt ovat kuitenkin ihan oikeat, joten mopoja voi siltäkin osalta suositella museorekisteriin, Pesonen sanoo.

Tarkastaja tutkii osa kerrallaan, minkälaisia osia rakentamisessa on käytetty. Museoajoneuvon tulee olla rakenteeltaan ja ulkoasultaan mahdollisimman tarkasti entistetty sellaiseksi kuin se oli ajoneuvon valmistuttua.

Esimerkiksi renkaan pintakuvioiden, sähköjohtojen ja moottorin osien täytyy vastata alkuperäisiä. Värikkäät johdot ja nykyaikaiset liittimet on vaihdettava ennen katsastusta.

Jani Salo löysi tarvitsemansa osat lähinnä netin osto- ja myyntikauppapaikoista ja Järvenpäässä toimivasta Finmopon myymälästä. Osa osista oli alkuperäisiä kunnostettuja, osa uudistuotantoa.

– Jouduin Veijon tekemän ensimmäisen tarkastuksen jälkeen vaihtamaan etujarrukahvan, koska se kuului alunperin toiseen mopomerkkiin. Sopiva kahva löytyi lopulta Finmoposta. Ketjusuojaa ja moottorinlohkoa jouduin haeskelemaan, hän kertoo.

Rakennustyössä Salolla oli apuna netin Youtube, josta löytyy yksityiskohtaisia videoita eri projekteista.

Tunturin ja Soliferin mopot olivat 1960- ja 1970-luvuilla suosittuja ja tarpeellisia kulkuneuvoja. Niillä käytiin töissä kesät talvet.

– Järvenpäässä oli kätilö, joka ajoi pappamopolla kotisynnytyksiin, Veijo Pesonen muistaa.

Hän toimii Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton ja Veteraanimoottoripyöräklubin museoajoneuvotarkastajana poikansa Jukka Pesosen kanssa.

Pappamopot ovat kunnostettuna edelleenkin luottopelejä, jos se ei haittaa, että liikennevaloissa se saattaa jäädä sähköskootterin kanssa toiseksi.

Toinen Jani Salon mopoista oli alunperin menossa pikkuveljen kulkupeliksi. Toisin kävi. Yli 180-senttisen nuoren miehen polvet kun osuivat häiritsevästi ohjaustankoon.

– Olen päättänyt myydä molemmat mopot, rakentaja sanoo.

Seuraava projekti on Kuplavolkkari, jolle autotalli on varattu rakentamisen ajaksi. Näillä näkymin Salosta tulee isona pienkonekorjaaja, jolla on taskussa kaksoistutkinnon lukiotodistus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut