Mielenosoittajat uhmaavat poliisin ohjeistusta Helsinki-Vantaalla – tukkivat lähtöselvityksen kahdesti

Poliisi kertoo suhtautuvansa mielenosoittajiin ymmärtäen. Protestoijat on ohjattu kahdesti ulos terminaalista. Arkisto/Rouhiainen Kari

Armi Suojanen

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalissa on järjestetty viikon aikana mielenosoituksia, jotka vastustavat Turkin valtion hallintoa. Mieltä on osoitettu muun muassa Turkish Airlinesin lähtöselvityksen luona.

Protesteista on kertonut Syyrian kurdien asiaa ajava Rojavan puolesta -niminen anonyymi Twitter-tili. Ensimmäinen mielenosoitus oli viime tiistaina ja toinen lauantaina.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Ari Karvosen mukaan niistä ei ole tehty poliisille ilmoitusta, kuten lain mukaan pitäisi tehdä kuusi tuntia ennen kokoontumista.

Mielenosoittajat ovat uhmanneet poliisin runsaan vuoden takaista ohjeistusta, jossa mielenosoitukset kiellettiin lentoaseman sisätiloissa ja sisääntuloväylien tuntumassa. Ohjeistus otettiin käyttöön, kun lentoasemalla osoitettiin mieltä turvapaikanhakijoiden palautuksia vastaan. Kieltoa perustellaan turvallisuudella ja sillä, ettei päivittäisen 50 000 – 60 000 ihmisen matkustaminen häiriinny.

Karvonen sanoo, että mielenilmauksia ei ole kielletty, mutta ne täytyy pitää poliisin osoittamassa paikassa.

Mikäli spontaanit mielenosoitukset jatkuvat lentoasemalla, poliisi selvittää, ketkä niitä järjestävät ja keskustelee heidän kanssaan.

Karvonen korostaa, että poliisi neuvoo ja kehottaa ensin, mutta jos mielenosoitukset jatkuisivat, olisi mietittävä rikosilmoituksen tekemistä. Silloin tutkittaisiin, ovatko mielenosoittajat syyllistyneet kokoontumislain rikkomiseen.

– Vielä ei olla lähelläkään sitä. Poliisi on ymmärtäväinen mielenosoittajia kohtaan, Karvonen sanoo.

Turkin valtio on saanut ankaraa kritiikkiä, sen armeija liittolaisineen aloitti hyökkäykset Syyrian kurdialueille lokakuun alussa. Sen jälkeen satoja ihmisiä on kuollut ja loukkaantunut.

Lisäksi noin 300 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Rojava sijaitsee Syyrian pohjoisosassa.

Kurdit ovat aiemmin osoittaneet mieltä Helsingissä. Noin viikko sitten pidetyssä mielenosoituksessa poliisi ja mielensoittajat ajautuivat kahakkaan Narikkatorilla. Sisäministeri Maria Ohisalo on kertonut pyytäneesä tapahtuneesta selvityksen poliisilta.

JUURI NYT: Turkish Airlinesin check-in blokattu jo toistamiseen viikon aikana! Blokkaus on osa laajempaa kampanjaa Turkin fasistisen hallinnon boikotoimiseksi. #BoycottTurkey#NoFlightsToTurkey#riseup4rojavapic.twitter.com/U2FzJTA2O4 — Rojavan Puolesta (@rojavanpuolesta) 26. lokakuuta 2019

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut