Veikkaukselta 150 000 euroa varastanut mies tänään tuomiolla – pakomatka kesti viikon

Kuvituskuva Arkisto/Juha Perämäki

Jari Pietiläinen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaa tänään istunto, jossa ruoditaan Veikkaukseen kohdistunutta törkeää varkautta viime joulukuussa.

Kyseessä on varkaus, jossa Veikkauksen kassakaapista vietiin kaikkiaan noin 150 000 euroa.

Syytteessä on Veikkauksessa työskennellyt mies, joka kertoi sairastuneensa kesken työvuoron ja lähteneensä kesken työpäivän kotiin.

Kameratallenne kuitenkin näyttää, että mies otti kassakaapista rahaa sekä poistui rahojen, repun ja muovikassin kanssa.

Mies ei enää palannut työpaikalleen, vaan pakeni Suomesta Viroon. Poliisi etsintäkuulutti hänet ja sai epäillyn viikon kuluttua kiinni tallinnalaisessa hotellissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut