Kirkko muutti kastekäytäntöään – lapselle riittää jatkossa vain yksi kummi

Luterilainen kirkko on päättänyt, että jatkossa lapsi voidaan kastaa myös yhden kummin turvin. Jussi Vehkasalo

Jari Pietiläinen

Kirkolliskokous päätti torstaina, että jatkossa kastettavalla tulee olla aiemman kahden kummin sijaan ainakin yksi kummi, joka on konfirmoitu ja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäsen.

Kummien vähimmäismäärän muutoksen taustalla on ajatus helpottaa kastejärjestelyjä perheissä ja madaltaa kynnystä kastaa lapsi tai aikuinen kirkon jäseneksi.

Päätös palvelee erityisesti niitä perheitä, joissa kummien löytäminen on vaikeaa.

Tapaa on sovellettu jo seurakunnissa, sillä vuoden 2010 päätöksellä kirkkoherran erillisellä luvalla kastettavalle on riittänyt yksi kirkkoon kuuluva kummi.

Kirkkoherran päätöksellä lapselle voidaan erityisistä syistä kasteen jälkeen lisätä enintään kaksi kummia.

Kirkkojärjestyksen muutos kummien määrästä tulee voimaan samaan aikaan kuin uudistettu kirkkolaki ja kirkkojärjestys, arvioidusti vuoden 2020 alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jukka Lyytisen kolumni: Että näin…
  2. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  3. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  4. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  5. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  9. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  12. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää