Yli 3 000 konsertin jälkeen Benny Törnroos vie muumit Hartwall Arenalle

Vuosien varrella muumit ovat vieneet Benny Törnroosin esiintymään myös ulkomaille. Roininen Aake

Crista Lassfolk-Feodoroff

– Paapapa paa, maa mama maa. Koko Suomen tuntema rallatus on aloittanut yli 3 000 muumikonserttia, joita laulaja-näyttelijä Benny Törnroos on esittänyt neljännesvuosisadan.

Vielä hän ei ole kyllästynyt eikä suunnittele eläkepäiviä, vaikka täyttää kesällä 70 vuotta.

– Lopetan sinä päivänä, kun kyllästyn, Törnroos naurahtaa.

– Pitkät keikkamatkat ovat joskus tylsiä, mutta minä olen kotona siihen aikaan, kun muut muusikot vasta lähtevät keikoilleen.

Hän suunnittelee jo ensi vuoden ohjelmistoaan, koska vuosi 2020 on muumien 75-vuotisjuhlavuosi. Törnroos paljastaa luvassa olevan teemavuoden, joka toteutetaan Itämeren hyväksi. Meri on hänelle tärkeä, kuten se oli Muumit luoneelle Tove Janssonillekin.

– Olen purjehtinyt koko ikäni. Minä nautin merestä sen aalloilla, kun Tove viihtyi parhaiten meren äärellä, Törnroos kertoo.

Tove Janssonin tuotannossa merellä on suuri rooli, ja muumeilla puolestaan pysyvä paikkansa suomalaisten sydämissä. Kun Benny Törnroos aloitti uransa muumilaulujen esittäjänä 1990-luvulla, tuli niistä niin suuri hitti, että se yllätti molemmat taiteilijat.

Vuonna 1992 ilmestynyt Lasten ikioma Muumi –levy myi kahdessa kuukaudessa kultaa. Tähän päivään mennessä se on myynyt yli 130 000 kappaletta. Levy on Suomen myydyin lastenmusiikkilevy.

– Tove ehti nähdä tuon ensimmäisen muumibuumin. Hän oli hyvin sydämellinen ja kiltti ihminen, joka suhtautui konsertteihini kannustaen, Törnroos kertoo.

Vuosien varrella muumit ovat vieneet Benny Törnroosin esiintymään myös ulkomaille. Vakuuttavaan keikkamäärään on mahtunut konsertteja Pohjoismaiden lisäksi ainakin Saksassa, Espanjassa, Kreikassa ja Lontoossa.

– Japanissa en ole käynyt, mutta aika kivasti on konserttikutsuja tullut Suomen ulkopuolelta. Kerran kävin Muumien kanssa jopa Färsaarilla, Törnroos sanoo.

Hän vakuuttaa pitävänsä kaikkia konserttejaan tasa-arvoisina, olivat puitteet pienet tai suuret. Sillä asenteella Benny Törnroos vie muumit myös Hartwall Arenalle 15. joulukuuta pidettävään jättikonserttiin. Luvassa on ainakin tavallista enemmän hahmoja, huikeita sirkustemppuja ja suuria valkokankaita

– Dramaturgiani on sellainen, että yllätyksiä tulee jatkuvasti eikä kaikkea laiteta kerralla peliin, Törnroos sanoo.

– Lopuksi halaillaan lasten kanssa, mutta Arenan yleisömäärällä se tuskin onnistuu, koska muumipuvuissa tulee liian kuuma. Hikeä virtaa asujen sisällä sellainen 2–3 litraa per esitys.

Benny Törnroos

Suomenruotsalainen laulaja ja näyttelijä. Syntynyt 16.6.1950 Helsingissä

Esittänyt useita Muumi-aiheisia lauluja suomeksi ja ruotsiksi Benny Törnroos & Muumit -yhtyeensä kanssa.

Laulanut myös Country Express –kantriyhtyeessä ja konsertoinut mm. Lasse Mårtensonin ja Calle Petterssonin kanssa.

Työskennellyt Ylen radio- ja televisio-ohjelmien toimittajana ja tuottajana vuodesta 1974 lähtien jatkaen edelleen freelancerina. Työskennellyt myös opettajana.

Benny Törnroos & Muumipeikon tähtihetki –juhlakauden suuri Muumikonsertti Hartwall Arenalla su 15.12. klo 13. Liput alkaen 20 euroa, sylivauvat maksutta (Ticketmaster).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jukka Lyytisen kolumni: Että näin…
  2. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  3. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  4. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  5. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  9. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  12. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  2. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  3. Pala Hollywoodia Mäntsälässä – Renny Harlin toi jenkkileffojen tekniikat Suomeen
  4. Auto ajautui päin valotolppaa yöllä Mäntsälässä – kuljettaja lähti karkuun onnettomuuspaikalta
  5. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  6. IS: Miestä ja naista syytetään vakavista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – nainen kirjoilla Mäntsälässä
  7. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  8. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  9. Kalaasi meni, Kalash tuli
  10. Nyt kaikki saman valmistajan heinäkuiset nyhtökauratuotteet vedetään myynnistä bakteerin takia – voi aiheuttaa jopa kuolettavan taudin
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  13. Koulukyydit järjestetään eriarvoisesti
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä

Näytä lisää