Lastensuojelun konkari kertoo uudesta ilmiöstä: "On tilanteita, joissa vanhemmat eivät halua ottaa lasta takaisin sijoituksesta"

Katri Porttinen

Vaatii itseluottamusta luopua siitä ajatuksesta, että elämässä voi saada kaiken, Marjo Mutanen sanoo.

Mutasen viesti on tarkoitettu meille kaikille, mutta ennen kaikkea heille, joille elämä on jälkikasvua suonut.

Mutasen mukaan yhä useammin vastaan tulee tilanteita, joissa vanhemmat luovuttavat liian helposti eivätkä luota itseensä riittävästi.

Kun vielä jokunen vuosi sitten esimerkiksi lastensuojelulla oli pelottavakin kaiku, on nyt tapahtunut käännös päinvastaiseen: enää perhepalvelujen saaminen ei edellytä lastensuojeluasiakkuutta, ja perheet ovat palvelut myös löytäneet.

Mutta samalla Mutasen mukaan on nähtävissä ilmiö, jonka voisi tiivistää sanoihin ”korjatkaa tämä lapsi”.

– Väsyneet vanhemmat saattavat ajatella vaikkapa sijoitetusta teini-ikäisestä, että sielläpähän oppii. Joskus tulee vastaan sellaisiakin tilanteita, joissa vanhemmat sanovat, etteivät ota lasta takaisin sijoituksesta kotiin, hän sanoo Aamupostin haastattelussa.

– Ajatellaan, että ongelmien ratkaisu voidaan ulkoistaa. Onnistuminen vaatii kuitenkin aina vanhempien ja viranomaisten yhteistyötä. Toivon, että onnistuisimme tähän motivoimisessa.

En minäkään taikuri ole, on Mutanen esimerkiksi laitoksessa työskennellessään yrittänyt vanhemmille viestittää.

– Kun lapsi tai nuori laitokseen tulee, lähtee työ tämän kanssa nollasta – olen lapselle täysin vieras ihminen. Ei voi mennä niin, että minä voin tehdä sen työn yksin, kun vanhemmilla on ollut etumatkaa ja historiaa lapsen kanssa vaikkapa 14 vuoden ajalta.

Mutanen muistuttaa, että perheen perustaminen on valinta. Vaatii itseluottamusta hyväksyä, että tämä valinta väistämättä määrittää elämän muita valintoja: minkä asetan etusijalle ja mistä olen valmis luopumaan?

– Olen usein puhunut siitä, miten me täällä sosiaalipalveluissa voisimme lanseerata tarpeeksi hyvin sen viestin, että perhe-elämäkin on ihan fine Lapsiperhearki voi olla kuormittavaa, mutta yhtä aikaa palkitsevaa ja iloa tuottavaa, Mutanen huomauttaa Aamupostille.

Lasten ja nuorten vointiin liittyvien tilastojen valossa perhe-elämä ei nykyään ole kaikilta osin ihan fine: Esimerkiksi Hyvinkäällä ja Riihimäellä on esimerkiksi selvästi yli Suomen keskiarvoa enemmän kotinsa ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria. Hyvinkääläinen Mutanen tietää aiheesta, sillä mittarissa on 30 vuotta alalla, ja hän on tehnyt töitä niin sosiaalityöntekijänä kuin laitoksessakin.

Nyt hän on palvelupäällikkö Riihimäen perhe- ja sosiaalipalveluissa.

Mitä pitää tehdä toisin? Lasta on suojeltava, mutta samaan aikaan vanhemmille pitää antaa tukea ja myös edellyttää heiltä sen vastaanottamista.

– Teemme sosiaalitoimessa paljon 'kannattelutyötä'. Sitähän esimerkiksi sijoitus on. Mutta pitää miettiä, miten voimme vanhempien ajatteluun vaikuttaa niin, että he oivaltavat olevansa ensisijaisia lapsilleen ja myös ensisijaisesti heistä vastuussa.

Hyvä esimerkki on Riihimäellä pilotoitu Näe hyvä mussa -hanke, jossa tukea tarvitsevien perheiden lapset pääsevät kerran kuussa viikonlopuksi leirille. Siellä keskitytään näkemään jokaisessa lapsessa hyvä, vahvistamaan myönteisiä tunteita ja ruokkimaan onnistumisen kokemuksia. Kun lapsi on leirillä, saavat vanhemmat huilia, mutta heiltäkin odotetaan osallistumista omaan vertaisryhmäänsä.

– Ei siis vain sitä, että lapsi siirretään johonkin. On hyvä, että vanhempi pääsee lepäämään, mutta linja on, että vanhemmilta edellytetään myös sitoutumista oman vanhemmuuden pohdintaan ja kehittämiseen.

Sekin on valinta.

Mutasen haastattelun julkaisi ensin Aamuposti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jukka Lyytisen kolumni: Että näin…
  2. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  3. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  4. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  5. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  9. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  10. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  11. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  12. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  2. Eläimet suojiin, sillä pian kopteri pörrää Mäntsälässä
  3. Pala Hollywoodia Mäntsälässä – Renny Harlin toi jenkkileffojen tekniikat Suomeen
  4. Auto ajautui päin valotolppaa yöllä Mäntsälässä – kuljettaja lähti karkuun onnettomuuspaikalta
  5. MYK koosti kirjan uutisistaan – kattava kokoelma Mäntsälän yrityshistoriaa samoissa kansissa
  6. IS: Miestä ja naista syytetään vakavista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – nainen kirjoilla Mäntsälässä
  7. Pääkirjoitus: Kulttuuriteko Mäntsälästä?
  8. Korona siirsi kesäteattereiden näytännöt ensi vuoteen – teatterilla on silti paiskittu töitä kesälläkin katsojien hyväksi
  9. Kalaasi meni, Kalash tuli
  10. Nyt kaikki saman valmistajan heinäkuiset nyhtökauratuotteet vedetään myynnistä bakteerin takia – voi aiheuttaa jopa kuolettavan taudin
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  13. Koulukyydit järjestetään eriarvoisesti
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä

Näytä lisää