Vapaaehtoiset ja maahanmuuttajat oppivat toisiltaan

Maahanmuuttajien parissa työskentelevät vapaaehtoiset saivat syventävää koulutusta afgaanilaisista tavoista ja tottumuksista. Kouluttajana toiminut opettaja ja darinkielen tulkki, Jami Homa, on itsekin tullut aikanaan pakolaisena Suomeen. Katriina Raanto

toimitus

Marraskuun puolivälissä Mäntsälän kunta järjesti Mustamäen Olkkarissa koulutustilaisuuden maahanmuuttajien parissa työskenteleville vapaaehtoisille.

Tilaisuudessa käytiin läpi afganistanilaisia tapoja ja tottumuksia, joista moni oli jo ehtinyt tulla tutuksi Mäntsälän vapaaehtoisille.

Asioiden syventävä käsittely toi vahvistuksen monille ajatuksille ja avasi silmiä mahdollisesti tulevien kokemusten suhteen.

Tilaisuuden kouluttaja, Kabulissa syntynyt Jami Homa tuli Suomeen pakolaisena 30 vuotta sitten.

Afgaanipakolainen numero 4 kertoi rankasta alustaan suomalaisessa yhteiskunnassa 1980–90-lukujen taitteessa. Vaikean alun jälkeen elämä on asettunut uomiinsa ja Homa toimii tänä päivänä opettajana ja darin kielen tulkkina.

Mäntsälään ensimmäiset pakolaiset tulivat kolme vuotta sitten. Kiintiöpakolaisten määrä on tällä hetkellä 46.

Alkuvaiheen kotoutumisen tukemisesta ja koordinoinnista vastaa maahanmuuttokoordinaattori Minna Lähteenmäki, käytännön toimista pakolaisohjaaja Minna Kaunisto

– Kotouttamisvaihe kestää yleensä 3-4 vuotta, mutta tuen tarve on pidempi, jos pakolaisten joukossa on luku- ja kirjoitustaidottomia tai muita eritystukea vaativia, kertoo Lähteenmäki.

Kunnan ohella pakolaisista huolehtii 15-20 vapaaehtoisen joukko. Erilaisin taustoin ja valmiuksin varustettuja vapaaehtoisia yhdistää sama asia: voimakas halu auttaa.

Sitä tarvittiin varsinkin kotoutumisen alussa, kun avun tarve oli suuri ja kaikessa autettiin, mikä vastaan tuli – välillä ympäri vuorokauden. Kaikki Mäntsälässä eivät toivottaneet vieraita tervetulleiksi.

– Alku oli haasteellinen sekä pakolaisille että vapaaehtoisille suurten kulttuurierojen kuin myös pienen paikallisen porukan vastustamisen vuoksi, kertoo vapaaehtoistyössä alusta asti mukana ollut Mauri Isokääntä

Koska yhteistä kieltä ei ollut, oli väärinymmärryksen vaara suuri ja tulkki oli paikalla vain harvoin. Pakolaisia vastassa oli täällä täysin vieras maa, ympäristö, kieli ja kulttuuri.

Luottamus viranomaisiin ei alkuvaiheessa ollut paras mahdollinen johtuen heidän aiemmista huonoista viranomaiskokemuksistaan lähtömaassa.

Jotta tulijat sopeutuisivat yhteiskuntaan mahdollisimman hyvin ja nopeasti, opastettiin heitä kaikessa mahdollisessa kerrostalossa asumisesta kaupassa käyntiin.

Myös vapaaehtoisille tilanne oli uusi, tulijoiden kulttuurin tunteminen oli pitkälti oman aktiivisuuden varassa ja suuri avuntarve tuli kaikille varmaan enemmän tai vähemmän yllätyksenä.

Pikkuhiljaa pakolaisten ja vapaaehtoisten välille syntyi luottamus, joka mahdollisti etenemisen monissa asioissa.

Vapaaehtoisten tehtävät eriytyivät ja kukin sai vastuulleen omia vahvuuksiaan vastaavia tehtäviä.

Isokääntä otti tehtäväkseen tukea poikien jalkapalloharrastusta. Hän toimi alussa vanhempien välikätenä kaikkiin sidosryhmiin päin hoitaen näin vanhempien roolia, koska he eivät siinä vaiheessa vielä pystyneet kielen tai netti- ja mobiilisovellusten takia siihen itse.

Hän myös kuljetti Mäntsälän Urheilijoiden riveissä pelaavia poikia vierasotteluihin ja treeneihin Järvenpään jalkapallohallille.

Kulttuurierojen takia syntyi kuitenkin väärinymmärryksiä, joille voi nyt jo nauraa.

Isokääntä muistelee ensimmäistä leikkimielistä ystävyysjalkapallo-ottelua, jonka piti alkaa klo 15. Varttia ennen ottelua vieraita ei vielä näkynyt eikä kuulunut. Lopulta Isokääntä tavoitti heidät illallispuuhista kotoaan Mustamäestä.

– He olivat kyllä tulossa, mutta eivät ymmärtäneet, että meillä on olemassa aikataulut, jolloin tapahtumat alkavat ja junat kulkevat – aikatauluja pitää noudattaa, jotta yhteiskunta pyörii. Heillä se oli alkuvaiheessa vähän sinnepäin, naurahtaa Isokääntä.

Tämän asian kanssa vapaaehtoiset ovat joutuneet tekemään paljon töitä.

Myös ei-sanan käyttöön liittyy ongelmia.

– Afgaanikulttuurissa ei-sanan käyttö on vaikeaa. On vaikea myöntää, ettei ymmärrä tai ei voi tulla tiettyyn aikaan, vaikka on kutsuttu. Se koetaan epäkohteliaana. Koen, että on oleellista kunnioittaa pakolaisten tapoja ja kulttuuria, mutta samalla tehdä selväksi, että meidänkin tapoja pitää yhtä lailla kunnioittaa, kun tänne tullaan.

Vapaaehtoiset tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että myös suomalaisilla on paljon opittavaa pakolaisilta.

Heidän lapsensa ovat todella hyväkäytöksisiä ja kunnioittavat vanhempia ihmisiä. He myös pitävät hyvää huolta omista vanhuksistaan.

Monikulttuurisen Mäntsälän puheenjohtaja Saija Repo on myös ollut alusta asti mukana pakolaisten kotouttamisessa.

Muiden vapaaehtoisten tavoin hän on tutustuttanut heitä suomalaiseen kulttuuriin ja arkeen, käyttänyt naisia uimassa ja lääkärissä, kutsunut kylään ja tullut itse kutsutuksi – jopa afgaanihäihin.

Myös Repo painottaa, että afgaanit elävät hetkessä eivätkä suunnittele menoja kauas tulevaisuuteen.

Siksi he eivät aina ymmärrä ilmoittautua ennakkoon eri tilaisuuksiin, vaan saattavat vain ilmestyä paikan päälle.

– Tärkeätä on olla läsnä ja saatavilla. Heiltä vaatii paljon sopeutua meidän kulttuuriimme, koska toimintatavat ovat niin erilaisia. Heillä miehet ja naiset harrastavat ja juhlivat erikseen, vierailuilla miehet ovat keskenään ja naiset keskenään. Vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on mielenkiintoista ja vapaaehtoistyö antaa paljon myös auttajalle, toteaa Repo.

Mäntsälän kansalaisopistolla alkaa 14.1. kurssi, jossa saa tietoa erilaisista vapaaehtoistyön tehtävistä Mäntsälässä.

Pakolaisohjaajana toimiva Minna Kaunisto kertoo, että asiat ovat menneet valtavasti eteenpäin. Kaikki Mäntsälän pakolaiset opiskelevat jotain, kukin tasonsa mukaan.

Aikuisilla kyse saattaa olla kielen perusopinnoista, lapsilla peruskoulusta ja nuorilla ammattiopintoon valmentavasta koulutuksesta.

Yleisesti ottaen ammattitutkinto halutaan suorittaa, jotta työllistyminen on varmempaa.

– Lasten kohdalla kotoutuminen on onnistunut todella hyvin, iloitsee maahanmuuttokoordinaattori Minna Lähteenmäki.

Suurin osa aikuisista on oppinut suomea ja he tulevat toimeen sillä, vaikka tarvitsevatkin vielä tukea esimerkiksi digitaitoja vaativissa asioissa.

– Aikuiset kokevat nyt, että heidät on hyväksytty ja heitä tervehditään kadulla, paikallisten suhtautuminen on muuttunut selvästi myönteisemmäksi.

Vapaaehtoistyöntekijä Toini Virkki-Jukarainen opettaa Olkkarissa maalausta 7–13-vuotiaille lapsille. Afgaanilapset ovat hurmanneet opettajansa iloisuudellaan ja energisyydellään.

– Aivan ihania ja niin hyvin käyttäytyviä lapsia! iloitsee Virkki-Jukarainen.

– Välillä me maalaamme, teemme ruokaa ja syömme. Joskus tytöt tekevät myös afgaaniruokia. Kaikki puhuvat suomea, toiset paremmin, toiset huonommin. Ensimmäisellä kerralla kaikki lapset kättelivät ja esittelivät itsensä. Minua he kutsuvat mummoksi – olen aivan myyty!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut