Mustijoki innoitti kuvaamaan

1. palkinto Veijo Liukkosen kuvalle, joka on otettu kanootista 500 metriä Halkiankoskesta eteenpäin.

toimitus

Pornaisten läpi virtava Mustijoki sai harrastajavalokuvaajat liikkeelle kuvaamaan kotikuntaansa.

Pornainen-seuran järjestämän valokuvakilpailun kaksi ensimmäistä palkintoa kuvasivat Mustijokea. Kolmannen palkinnon saaneessa kuvassa kerrotaan harvaan asutun maaseudun arjesta.

Ensimmäisen ja toisen palkinnon saaja oli Veijo Liukkonen Ensimmäisen palkinnon, 500 euroa, sai kuva, joka on otettu kanootista 500 metriä alaspäin Halkiankoskesta.

Toiselle sijalle (100 euro lahjakortti) arvostetussa kuvassa on koskikara, joka sukeltaa kovaan virtaan pakkassäässä Lahankoskella.

Kolmannen palkinnon, 75 euron lahjakortti, saaja oli Pauliina Maunula, jonka kuvassa pikkupoika odottaa koulubussia maitolaiturilla Laukkoskella.

Nuorten sarjassa ei jaettu palkintoja, mutta kunniakirjan sai Ronja Kauno

Pornainen-seuran puheenjohtaja Jukka Salonen jakoi palkinnot uudella Pytinki-nimisellä yhdistystalolla Kirveskoskella.

Kilpailuun osallistui 11 kuvaajaa ja 62 valokuvaa. Tuomaristoon kuuluivat Juha Vääräkangas, Jari Loisa ja Sari Teräväinen Heidän mukaansa ei ollut vaikeaa valita voittajia: kolmen kärki erottui selvästi.

Kilpailun tavoitteena oli juhlavuoden hengessä aktivoida kuntalaisia huomaamaan kotikuntansa historiaa, ihmisiä, kauneutta ja luontoa sekä tuomaan nämä esille valokuvissaan.

Valokuvakilpailu järjestettiin Pornaisten 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Sen järjestämiseksi Pornainen-seura sai kunnalta avustusta.

Palkintojen jakotilaisuudessa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Liljan-Kukka Runolinna kertoi, että avustus annettiin niin sanotusta osallistuvasta budjetoinnista.

Osallistuva budjetointi toteutettiin Pornaisissa nyt ensimmäisen kerran ja valokuvakilpailu oli osa sitä.

Ensimmäisellä hakukierroksella kuntaan tuli kahdeksan hakemusta, joista Pornainen-seura sai avustuksen elokuisen kiertoajelun järjestämistä varten sekä valokuvakilpailuun.

Avustuksia on myönnetty myös muun muassa seurataloilla alkaville elokuvanäytöksille ja Pienteollisuustie 2:ssa olevan matonpesupaikan lisäaltaan rakentamiselle.

Liljan-Kukka Runolinna selvitti, että osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on hyödyntää kuntalaisten aktiivisuutta antamalla avustuksia kuntalaisten esittämille hankkeille.

Tarkoituksena on lisätä kunnan toimivuutta, viihtyvyyttä, elinvoimaa, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut