Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yleistyykö mansikkapelloilta tuttu ilmiö joulukuusikaupassa? Kuusikauppias näkee ideassaan paljon hyötyjä

Onko kuusenhakureissusta elämyspalvelutuotteeksi, sitä testaa tänä jouluna Aleksi Toikka Hyvinkään Suomiehessä.

Toikka on toisen polven joulukuusiyrittäjä, jonka vastuulle bisnes on vähitellen siirtymässä.

25-vuotias Toikka kertoo olleensa mukana jo pienestä pitäen, kun isä Hannu Toikka on tehnyt kuusikauppaa Helsingin toreilla ja muualla Etelä-Suomessa. Toiminta alkoi 1981.

Aleksi Toikan ideana on uudistaa kuusikauppaa samaan tapaan kuin mansikanviljelijät ovat tehneet eli tarjota ”itsepoimintaa”: Asiakas voi kaataa haluamansa kuusen, tai jos saha ei pysy kädessä, kaadon saa myös palveluna.

30 euron hintaan sisältyy paistetut makkarat kuusiviljelmällä olevassa grillikodassa.

Toikka arvioi, että kumpikin osapuoli hyötyy. Asiakas saa varmasti sellaisen kuusen kuin haluaa, se on takuutuore, ja lisäksi pääsee metsään ulkoilemaan.

Kauppias hyötyy kun kuusia ei tarvitse kuljetella mihinkään. Hävikkiä ei synny, kun ylimääräisiä, mahdollisesti myymättä jääviä puita ei tarvitse kaataa.

Suomiehen Rantakulmalla kuusia kasvaa kahden hehtaarin alalla. Hehtaarille mahtuu Toikan mukaan 4 000–5 000 kuusta.

Myytävät kuuset ovat kasvaneet 7–8 vuotta. Ne leikataan oksiston tuuheuttamiseksi kerran vuodessa, paitsi myyntivuotena kahteen kertaan.

– Moni ostaja ihmettelee, mistä hinta muodostuu. Kyllä joulukuusen eteen tehdään ihan oikeasti työtä kesällä, Toikka toteaa.

Metsäpalstalla kuluu Toikan mukaan satoja tunteja tuntia vuodessa. Myyntikausi lasketaan päivissä tai korkeintaan viikoissa.

Muun ajan Toikka tekee sesonkitöitä matkailualalla.

Aksun Joulukuuset markkinoi itseään netissä ja sosiaalisessa mediassa sekä perinteisillä tienvarsitauluilla. Tarjolla on myös pihtoja, jotka Toikka hankkii muualta ja jotka hinnoitellaan tapauskohtaisesti.

Rantakulmalla kasvavat kuuset ovat luomua, lannoittamattomia ja myrkyttämättömiä. Nyt myynti-iässä olevat joulupuut ovat myös lähteneet kasvuun itsestään, mutta istutettuna on jo tulevien vuosien varastoa.

Joulukuusen hoito-ohjeeseen kuuluu, että tyvestä sahataan pieni pala pois ennen vesiastiaan asettamista. Äsken kaadetusta kuusesta tyveä ei tarvitse leikata, sillä imusolukko ei vielä ole kuivunut.

Kovalla pakkasella voi tulla ongelma, jos kuusi viedään suoraan sisälle. Kuusta olisi hyvä sulatella viileässä tilassa.

Neulasten pysyvyydelle ei Toikan mukaan voi antaa takuutta.

– Ne ovat kaikki yksilöitä, ja joskus neulaset eivät vain pysy, hän toteaa.