Poliisin haaviin jäi 24 tunnin tehovalvonnassa yli 100 rattijuoppoa – "Positiivista on se, että..."

Kuvituskuva. Arkisto/Ilkka Hartikainen

toimitus

Poliisi kertoo, että sen vuorokauden mittaisissa rattijuopumusvalvontamaratonin ratsioissa puhallutettiin kaikkiaan 21 651 kuljettajaa, joista jäi kiinni yhteensä 66 rattijuopumuksesta epäiltyä. Lisäksi ratsioiden ulkopuolella jäi kiinni 38 rattijuopumuksesta epäiltyä.

Yhteensä 24 tunnin aikana Suomessa jäi kiinni siis 104 rattijuopumusrikoksista epäiltyä. Valvonnan yhteydessä tavattiin myös 16 etsintäkuulutettua.

Valvontaa tehtiin tehostetusti perjantaista 13.12. klo 14 alkaen lauantaihin 14.12. klo 14 saakka.

24 tunnin yhtäjaksoista rattijuopuneiden valvontaa tehtiin nyt kolmatta kertaa.

– Positiivista oli se, että rattijuoppojen määrä laski tilastollisesti marraskuussa tehdystä rattijuoppovalvonnasta, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio

Nyt joka 328. ratsioissa tarkastettu kuljettaja osoittautui epäillyksi rattijuopoksi, kun marraskuun ratsioissa vastaava luku oli 217, Kallio sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut