Miesten pukukopeissa kaverisuhteet liimataan huonoilla vitseillä ja hajuilla – "Minkä kuulee pukukopissa, se jää myös sinne"

Urheilun pyhiä paikkoja ovat pukukopit, siellä jutut pysyvät omana tietona. Timo Pasanen

Timo Pasanen

Moni uransa päättänyt aktiivipelaaja kaipaa peliurastaan juuri sitä maagista pukukoppielämää. Siinä ei juurikaan ole suurtakaan eroa, onko kyseessä kilpaurheilua harrastava porukka tai kuntoaan kohottavat yhteisöt.

Pukukoppielämä on varsin samanlaista eri puolilla Suomea ja eri lajeissa.

Kopin ympärillä pyörivät kaverit ovat varmasti se perimmäinen syy, minkä takia moni pelaa edelleen.

Yhteistä varmaan kaikille pukukopissa majaa pitäville yhteisöille on huumori. Läppä lentää koko ajan, joskus jopa hyvää, mutta kai useimmiten huonoa.

Yleinen kysymys veteraaniurheilussa koppiin tultaessa on kuitenkin se kansanomainen.

– Kuka on saanut viimeksi tai onko edes vilausta nähnyt?

Tämän pienen kevennyksen jälkeen juttu usein rönsyilee laidasta laitaan.

– Se minkä kuulee pukukopissa, se jää myös sinne. Suljetun yhteisön yksityisalue on aivan oma maailma. Siellä ei paljoa arkielämän tavallisia ongelmia puida, vaan pukukopissa on rento olo, jalkapalloa harrastava Mika Virtanen kertoo.

Mukana yhteisössä on isojen firmojen dirikoita, eläkeläisiä tai duunareita, kaikki samassa kopissa. Läpän määrä tai laatu ei katso ihmisen sosiaalista taustaa. Kopissa moni uskaltaa avata sanaisen arkkunsa tavalla, jota ei tekisi missään muussa paikassa.

– Ihmisen yhteiskuntaluokka ei vaikuta kopissa, tittelit ja statukset jäävät kopin ulkopuolelle. Se tekee koppielämästä ainutlaatuisen, monen lajin pelaaja Stefan Fröberg tiivistää.

Moni yhdistää pukukoppiin hikeä, haisevia pelikamoja, läppää, meteliä ja ryhmähenkeä.

Pukukoppielämä pitää sisällään yhdessä tekemistä, huumoria, ulkopuolisten asioiden unohtamista, rehellisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jota harvoin kokee arkielämässä.

Siksi koukkupolvetkin jaksavat tulla koppiin vuodesta toiseen.

– Eihän tämä ole aivan sitä samaa pukukoppielämää kuin aktiivivuosilla, mutta on tämä kuitenkin samanlaista meininkiä, moni pelaaja tiivistää.

Ikämiesjääkiekossa seuran harjoituksiin tulee parikymmentä ukkoa. Ikä vaihtelee 45 ikävuodesta yli kuuteenkymppiin. Kun kyseessä on niin erilainen ikäjakauma, niin vitsit ja jutut ovat jopa maltillisia.

Oman ikäluokan kokoontuessa peleihin, niin läppä on jo selvästi rankempaa. Peliä ennen kopissa käydään läpi viimeiset vitsit ja kehutaan kavereiden ominaisuuksia. Ikämiesten nopeus ja vaivat saavat aina oman huomionsa, huumorin keinoin.

– Palaute pelaamisesta tulee usein suoraan ja kaunistelematta, ei siitä pidä vetää hernettä nenään, kiekkoporukassa naurahdetaan.

Yli 30 vuotta kaukalopalloa pelanneeseen harrasteporukkaan on vuosien varrella liittynyt eri alojen ihmisiä. Kaksi kertaa viikossa kello kuusi aamulla pallo tippuu jäähän.

– Perimmäinen syy mukana olemiseen on oman kunnon ylläpitäminen. Liikkuminen rakkaan lajin parissa on syy nousta ylös. Toki myös sosiaalinen puoli on tässä hommassa tärkeää. Jos pukukopissa ei viihdy, niin tuskin lajin parissa edes jatkaa, Jukka Anttila kertoo.

– Hersyvä huumori kuuluu myös tuohon lajin harrastamiseen. Toki jutut ovat yksityisiä juuri tiettyyn yhteisöön liittyviä. Pelin jälkeen on muodostunut perinteeksi käydä aamupuurolla ja silloin jutut ovat jo maltillisia, Ari Turunen mainitsee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu