Suomalaiset viihtyvät kuntosaleilla pohjoismaalaisista huonoiten – "Lähes joka neljäs tuntee olonsa epämukavaksi salilla"

Liikuntakeskus Elixia Tapiolassa on suljettu toistaiseksi koronaviruksen takia. Kuva ei liity tapaukseen. Arkisto/Päivi Tuovinen

Tuomas Massinen

Suomalaiset vieroksuvat kuntosaleja enemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Suomalaiset kärsivät myös eniten vetämättömästä olosta.

– Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että suomalaiset syövät välipaloja laiskemmin kuin muut pohjoismaalaiset, arvioi ravitsemusyhtiö Herbalife Nutritionin pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann

Maitten erot terveyteen vaikuttavissa tottumuksissa käyvät ilmi kyselystä, jonka Yougov-tutkimusyhtiö toteutti Herbalife Nutritionille Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

– Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat hyviä syömään aamiaista, kun taas norjalaiset ja tanskalaiset jättävät usein aamiaisen syömättä, Bergmann kertoo.

Työaikana suomalaisten hyvä tilanne kuitenkin muuttuu.

– Hyvin harva suomalainen työnantaja tarjoaa työntekijöilleen hedelmiä tai muita terveellisiä välipaloja, joita he voisivat nauttia työpäivän aikana.

– Suomalaiset vastasivat muita pohjoismaalaisia useammin, että heillä on työpäivän aikana nälkä. Suomalaiset myös tunsivat kärsivänsä eniten pohjoismaisista vastaajista energian puutteesta ja vetämättömästä olosta työpäivän aikana, Bergmann kertoo.

Kyselyn tulosten mukaan ruotsalaiset työnantajat tarjoavat työntekijöilleen eniten terveellisiä välipaloja.

Lisäksi peräti 40 prosenttia ruotsalaisista työnantajista maksaa työntekijöidensä kuntosalijäsenyyden kokonaan tai osin.

Useimmat pohjoismaalaiset harrastavat liikuntaa puoli tuntia vähintään kahdesti viikossa.

Norjalaiset uskovat treenaavansa eniten ja olevansa muita pohjoismaalaisia hoikempia.

Kun norjalaisilta kysytään, mitä he pitävät liikuntana, 30 prosenttia vastaajista nimeää liikunnaksi ruoanlaiton, tiskaamisen, vaatteiden ripustamisen pyykkinarulle tai roskien viennin.

Suomalaisten ja tanskalaisten vastaukset ovat samantyyppisiä. Suomalaisilla on kuitenkin löysimmät kriteerit liikunnan suhteen. Suomalaiset ja tanskalaiset määrittelevät esimerkiksi imuroinnin ja vaatteiden ripustamisen pyykkinarulle liikunnaksi.

Ruotsalaiset puolestaan asettavat liikunnalle hyvin tiukat kriteerit. Tyypillinen ruotsalainen luokittelee liikunnaksi vain kuntosaliharjoittelun ja lenkkeilyn.

– On hyvä olla aktiivinen ja liikkua, mutta emme voi odottaa, että siivous ja imurointi tuottaisi kuntomme kannalta suuria tuloksia, Bergman kertoo.

– Arkiliikunnan oheen on kuitenkin hyvä yhdistää myös reipasta sykettä nostavaa liikuntaa. Kyselystämme käy ilmi, että suomalaisista lähes joka neljäs tuntee olonsa epämukavaksi kuntosalilla. Parhaiten salilla viihtyvät ruotsalaiset.

Kyselyyn vastasi 4 037 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu