Työsuhteiden pirstoutuminen on lisännyt työehtosopimusten minimin alittavien palkkojen maksamista tavalla, jota ei voi hyväksyä.
Suurimmat ongelmat löytyvät aloilta, joissa ei ole voimassa ns. yleissitovaa, myös järjestäytymättömiä työnantajia sitovaa työehtosopimusta. Silti usein myös muilla aloilla työtä tekevien köyhyys on kasvussa.
Alipalkkauksen tekeminen rangaistavaksi on ollut vasemmiston pitkäaikainen tavoite. Eduskunnan porvarillinen enemmistö ei ole tavoitteelle lämmennyt, vaikka joka ainakin viides palkansaaja nostaa palkkaa, jolla on vaikea tulla toimeen.
Alipalkkauksen piirissä on paljon ulkomaisia, lähinnä määräaikaista keikka- ja vuokratyötä tekeviä työntekijöitä, mutta pääosa heistä on kantasuomalaisia, koko ikänsä Suomessa asuneita ihmisiä, jotka eivät ole päässeet pysyvään, toimeentulon turvaavaan asemaan.
Alle 1600 euron bruttopalkkaa nostaa jo 10 prosenttia kaikista palkansaajista. Verojen jälkeen tästä palkasta jää käteen noin 1400 euroa.
Ja noin viisi prosenttia palkansaajista saa käteensä alle tonnin kuussa. Näillä palkoilla ei tule toimeen.
Itse olen elänyt siinä käsityksessä, että jos jokin käytäntö ei ole oikeus ja kohtuus, ei se voi tosiasiallisesti olla laillista.
Siksi kysymys siitä, onko tämä muodollisesti ottaen laillista, on harhaanjohtava, sillä sisällöllisesti, ihmisten perusoikeuksien näkökulmasta tilanne on laiton.
Olen sitä mieltä, että seuraavalla hallituskaudella alipalkkauksen kriminalisointi on otettava valmisteluun. Siinä valmistelussa tulisi ottaa kantaa myös siihen, millaista palkkaa voi pitää kohtuullisena, toimeentulon turvaavana palkkana.
Tähän tähdättiin myös nyt päättyvällä hallituskaudella, mutta toisin kävi. Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan alipalkkauksen kriminalisointi ei mahtunut.
Eikä varmasti tule mahtumaan myöskään seuraavan hallituksen ohjelmaan, jos oikeisto tai keskusta saa päättää.
Liisa Tamminen
eduskuntavaaliehdokas (vas.)
Mäntsälä