Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hannu Laurilan kolumni | Onhan perin konua jättää äänestämättä!

Pääsemme taas kohta valitsemaan uuden eduskunnan. Eduskunta on Suomen ylin valtioelin. Se käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää myös valtiontaloudesta.

Eduskunnassa tehty työ heijastuu mitä suuremmassa määrin myös tänne paikallistasolle eli kuntiin ja kuntien toimintaan.

Itselleni on aina ollut selvää, että käyn äänestämässä. Olen kai jotenkin ajatellut, että edes sillä yhdellä äänellä voin vaikuttaa.

Olen myös ajatellut, että sillä yhdellä äänellä voin ”ostaa” valitusoikeuden – tai erimielisyyskortin. Tämä on siis mahdollista demokratiassa.

Demokratia ei kuitenkaan ole itsestään selvyys ja valitettavasti me demokratioiden kansalaiset olemme vähemmistö.

Vuonna 2022 jonkinasteisissa demokratioissa asui vain noin 45,3 prosenttia maailman asukkaista (The Economist Intelligent Unitin raportti vuodelta 2022).

Vaikka joskus muuta kuulee väitettävän, niin Suomi on erittäin toimiva demokratia.

Asioihin voidaan vaikuttaa, niistä voidaan keskustella ja niistä voidaan olla eri mieltä ilman pelkoa, että joutuu esimerkiksi pidätetyksi.

Itse olen myös sitä mieltä, että demokratia on erityisesti viime aikoina osoittanut vahvuutensa eli juuri silloin kuin sitä ehkä vähiten odottaa eli kriiseissä.

Demokratian puolustamiseen sopii mielestäni erittäin hyvin Urho Kekkosen pamfletissaan ”Demokratian itsepuolustus” (julkaistu vuonna 1934) esittämä ajatus ääriliikkeiden demokratialle tuottamasta vaarasta.

Kekkosen mukaan ääriliikkeet olivat ”demokratian vastaisia ja turvautuivat demokraattiseen vapauteen vain sen tuhotakseen”

Uudenmaan vaalipiiri on ylivoimaisesti Suomen suurin vaalipiiri: täältä valitaan 37 edustajaa tulevaan eduskuntaan.

Läpimeno ei kuitenkaan ole helppoa, sillä Uudellamaalla ehdokkaita on peräti 485. Itseäni aina hämmästyttää, kun joku ilmoittaa, että ei äänestänyt, kun ei löytänyt sopivaa ehdokasta. Uskaltaisin väittää, että tuosta joukosta varmasti löytyy.

Meiltä Mäntsälästä on 11 hyvää, asiansa osaavaa ehdokasta. Oli ilo seurata viime viikon paneelia kunnantalolla.

Kukaan ei puhunut toistensa päälle, kukaan ei marssinut ulos ja ennen kaikkea ehdokkaat kunnioittivat toinen toisiansa.

Mäntsälässä on ollut historiallisen hyvä tilanne, kun täältä on ollut kaksi kansanedustajaa. Toivottavasti nyt tulevissa vaaleissa saamme vähintään saman määrän.

Olemme Mäntsälässä olleet hieman keskimääräistä laiskempia äänestäjiä, mutta nyt on taas mahdollisuus parantaa eli tavoitteeksi yli 70 %.

Kirjoittaja on Mäntsälän kunnanjohtaja.