Koulutuksen lisäämistä on tarjoiltu viime aikoina ratkaisuna hyvinvointipalvelujen saatavuuden turvaamiseen. Sellaiseksi ihmelääkkeeksi koulutuksesta ei kuitenkaan ole.
Eniten esillä on ollut sosiaali- ja terveysala, jossa työvoimapula on saanut jo kroonisia piirteitä. Nyt samaa lääkettä esitetään varhaiskasvatukseen. Lokakuussa vaadittiin 2000 lisäaloituspaikkaa varhaiskasvatuksen ammattilaisten koulutukseen pääkaupunkiseudulle. Mitä tästä vaatimuksesta pitäisi sanoa?
Itse ajattelen niin, että koulutus itsessään on hyvä asia. Ilman hyvää ammatillista peruskoulutusta ammattikuvaa vastaavaa työtä on vaikea saada. Mutta ammatissa pysyvyyteen ja siinä kehittymiseen tarvitaan paljon muutakin.
Jos hyvästä koulutuksesta maksetaan niin huonoa palkkaa, että sillä ei tule toimeen, ammatissa pysyvyydestä ei ole mitään takeita. Samanlaiseen ongelmaan ajaudutaan myös silloin, kun palkka jää selvästi pienemmäksi kuin muilla yhtä vaativan koulutuksen aloilla.
Perinteisesti näitä ongelmia on vähätelty. On esimerkiksi väitetty, että työ itsessään palkitsee. Kyllä se sitäkin tekee, mutta vain silloin kun perusasiat - palkkaus ja työehdot – ovat kunnossa. Muuten ammattiylpeys vääjäämättä rapistuu ja ammatissapysyvyys entisestään heikkenee. Ja sitten vaaditaan taas lisää koulutusta.
Jos tätä noidankehää ei onnistuta murtamaan, julkisten palvelujen kriisiytymistä on vaikea estää.
Koulutusmäärät voivat toki kasvaa, mutta pitemmän päälle tekevien käsien määrä vähenee siksi, että ihmiset äänestävät jaloillaan – joko paremmin maksaviin naapurikuntiin tai muille aloille. Tämä pätee myös Mäntsälään.
Toistaiseksi tämän noidankehän murtaminen on jätetty kuntien ratkaistavaksi, erilaisten bonusten avulla. Mutta niidenkin teho uhkaa jäädä alueelliseksi tai tilapäiseksi, jos vuosien saatossa rakenteellisiksi muuttuneisiin ongelmiin ei löydy ratkaisua. Vastuu noidankehän murtamisesta kuuluu maan hallitukselle. Työmarkkinajärjestöt ja kunnat eivät siihen yksin pysty.
Liisa Tamminenvaravaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas (vas.)Mäntsälä