Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Lisää tietoa hyvinvointialueesta

Elämme tänä päivänä voimakkaasti kehittyvässä ja muuttuvassa tietoyhteiskunnassa, jossa tiedonsaannilla on entistäkin tärkeämpi merkitys yksittäiselle kuntalaiselle, yhteisöille kuin kunnan hallinnollekin.

Nyt erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä entistäkin kauemmaksi päätöksenteon osilta kun Hyvinvointialue aloitti virallisesti toimintansa 1.1.2023, on pelkona että päätöksenteko ja yksittäisen kunnan mahdollisuus vaikuttaa siihen loittonee entisestään.

Vaikka kuntamme tiedotus on parantunut kuntalaisten osallistamisen ja vastavuoroisen kuulemisen osalta, kun eri hallintokuntien viranhaltijat ovat kuntalaisia kylillä tavanneet, niin erityisesti sote-palveluiden osilta on suunnitelmista ja niiden toteutumisista saanut lukea lehdistä, kuinka Keusoten viestintä ei ole vastannut kuntalaisten tiedon tarpeisiin riittävästi.

Se on herättänyt epävarmuutta erityisesti lähipalveluiden toimimisen ja saamisen osilta.

Jotta tiedon kulun saantia voitaisiin parantaa kunnassa ja kuntalaisille ja saada ajantasainen tieto sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta ja toimivuudesta, esitämme että kunnassamme otetaan käyttöön hyvinvointialueen valtuutettujen kysely- ja keskustelutunti jossa kunnanvaltuutetut voisivat kysyä ajantasaisista ja tulevista sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitelmista alueensa hyvinvointivaltuutetuilta sekä hyvinvointialueen virkahenkilöiltä.

Tilaisuus olisi osa julkista valtuuston esityslistaa 1-2 kertaa talousarviovuotena.

Tilaisuus olisi julkinen kuntalaisille striimattava osa muuta valtuuston kokousta.

Näin mahdollistettaisiin ajantasaisen tiedon kulku myös kuntalaisille ja se antaisi mahdollisuuden yhteiseen keskusteluun myös niille hyvinvointialueen kuntamme päättäjille jotka eivät ole kunnan valtuutettuja.

Antton Hägglund

37 valtuuston jäsenen puolesta

Mäntsälä