Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Suvaitsevaisuus ja koulumaailman päinvastainen opetus

Kunnanvaltuusto päätti, että kunta ei liputa eri tahojen omia kantoja, joten enemmistön tahtoa tulisi kunnioittaa ja noudattaa samaa linjausta.

En ole kiistämässä kenenkään olemassaolon oikeutetusta. Jokainen saa olla seksuaalisesti kiinnostunut mistä haluaa lukuun ottamatta lapsia ja eläimiä.

Lasten pitäisi saada olla lapsia ja kypsyä seksuaalisuuteen omaan tahtiinsa. Siksi seksuaalisuuden tyrkyttäminen on väärin erilaisten kehitystasojen vuoksi.

Samaan aikaan Setan vieraillessa kouluissa suitsitaan yrityksien mainoksia, joissa lapset on puettu ja meikattu aikuismaisesti.

Mielipidekirjoituksen (MU 12.10.) tulisi olla herätys kouluille. Kun 15-vuotias nuori kirjoittaa, että ei uskalla sanoa mielipidettään Setan kouluvierailusta, koska tietää tulevansa haukutuksi, on menty täysin vastakkaiseen suuntaan suvaitsevaisuudessa.

Joidenkin päätösvaltaa kouluissa pitävät ovat tuoneet pelon ilmapiirin kouluihin.

Timo Ahvon mukaan Setan vierailu on koulujen normaalia toimintaa liittyen opetussuunnitelman toteuttamiseen.

Suomessa opetus ja koulutus on uskonnollisesti, katsomuksellisesta ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta. Tämä ei kuulema kuitenkaan tarkoita sitä, ettei opetuksessa saa käsitellä kyseisiä aihepiirejä, jolloin vierailut ovat osa edellä mainittujen asioiden syventämistä ja esittelyä kouluissa.

Vastauksen itsessään pitäisi estää Setan vierailut kouluilla, koska Setalla on katsomuksellinen kanta sekä poliittinen ohjelma ja strategia.

Tuusulan Jokelan ja Mäntsälän Prideen oli vapaa pääsy kenenkään estämättä tutustua heidän toimintaansa, tarjontaansa ja ideologiaansa.

Jokelassa jopa 13–14-vuotiaille opetettiin seksuaalisuuteen kuuluvaa sidontaa.

Tätäkö koulut haluavat syventää ja esitellä kouluissa?

Joillakin on erivapaus olla osallistumatta esim. luterilaisen uskonnon opetukseen.

Koulu kohteli oppilaita eriarvoisesti, kun osalta vietiin oikeus kieltäytyä heidän oman seksuaalisen näkemyksensä vastaiseen opetukseen/tapahtumaan. Normaalisti koulut ilmoittavat vierailuista Wilma-viestillä, nyt ei.

Suvaitsevaisuuden kuuluisi olla molempiin suuntiin.

Vaaliteltalla rattaissa ollut noin 2-vuotias lapsi halusi keltaisen ilmapallomme.

Hänen isänsä tuhahti, ettei aio opettaa lapselleen erilaisia arvoja kuin itsellään on. Kun totesin, että eihän hänen lapsensa taida vielä osata lukea, isä sanoi, että muut kyllä osaavat lukea.

Lapsi näki keltaisen ilmapallon, isä itselleen väärän puolueen.

Samana päivänä kävi nainen hakemassa vihreiden ilmapallon kotona olleelle vihreitä kannattavalle lapselleen ottaen itselleen perussuomalaisten ilmapallon ja liittyen puolueeseen.

Seta odottaa suvaitsevuutta kaikilta tavoitteenaan yhteiskunnan kokonaisvaltainen muutos.

He esittivät näkemyksiään kouluissa, joten vastakkaisen ideologian edustajat kutsuttaneen esittämään oman kantansa.

Satu Lampi

kunnanhallituksen 1. vpj, kunnan- ja aluevaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas (ps.)

Mäntsälä