Tämänniminen iskelmä soi radiossa 1960-luvulla. Esittäjä oli Eino Grön.
Olin isäni mukana puutavaran ajossa talvella -64, ja samassa savotassa oli muuan naapurin isäntäkin. Häntä huvitti kovasti tuo sanoma ”Seinillä on korvat”!
Ehkä hän oli vähän tosikko, tai sitten vaan ihminen, joka ei lue paljoa, ei käy elokuvissa yms.
Ei siis ymmärtänyt sanontaa, sen sisältämää merkitystä.
Kävimme äskettäin Pälkäneen Sappeen kesäteatterissa katsomassa Eino Grönin elämästä kertovaa musikaalia ”Tango d’amore”. Ja kuinka ollakaan, Eikka itse oli mukana.
Lauloi vuorollaan omia kipaleitaan. Myös tuon otsikossa mainitun. Punaisena lankana oli kuitenkin hänen eletty elämänsä; hyvät ja huonot ajat.
Musiikki oli pääasiana, sillä olihan tämä musikaali. Mutta muutoin tämä oli rakkaustarina, Eikan ja Marjatan pitkästä liitosta kertova.
Olemmehan lukeneet lehdistä, että vaimo Marjatta potee muistisairautta, eivätkä he enää voi asua yhdessä.
Myös ystävyydestä Junnu Vainion kanssa oli pitkä osuus ja siihen liittyi kummallakin runsas alkoholin käyttö, mutta myös raitistuminen. Naapureina asuminen Espoossa ja sekä Floridassa.
Juttu alkoi Eikan lapsuudesta, jossa ensimmäiset kaksi vuotta hän oli ilman isää. Tämä kun oli merillä ja juuttunut Amerikan rannoille pidemmäksi aikaa.
Kotiin tultuaan oli hänen mielestään selvää, että pojastaankin tulee merimies. Tätä osaa säestettiin ”Myrskyluodon Maijan” sävelin.
Piti oikein silmiään pyyhkäistä, niin vaikuttava kohtaus tuo oli.
No, Eikan valinnat olivat kuitenkin paini tai musiikki. Musiikki voitti ja hyvä niin. Enemmän se antanut meille suurelle yleisölle.
Makuasioista ei tarvitse kiistellä, eli kaikki eivät pidä tai välitä Eino Grönin lauluista. Mielestäni kuitenkin pitää kunnioittaa yli 60 vuotta kestänyttä uraa, joka ei vieläkään ole lopussa.
Yli kahdeksankymppinen mies laulaa tosi komeasti. Suosittelen menemään Sappeeseen, katsomaan ja kuulemaan mestaria.
Hannu Järvinen