Kesä ja sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät kohuotsikot kuuluvat yhteen.
Hoitoon ei pääse. Vastaanotoille jättiruuhkat. Terveyskeskuksia ja sairaaloiden osastoja suljetaan. Vanhusten palveluasumispaikkoja vähennetään.
Tilanne on tuttu monelle Keski-Uudenmaankin kuntapäättäjille.
Uutisia ja monenlaisia selityksiä kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, että osittain sote-sektorin ongelmat ovat myös itse aiheutettuja.
Jostakin syystä hyvinvointiyhteiskunnan mekanismeihin kuuluu se, että päättäjät pyrkivät koko ajan kehittämään paitsi palveluja myös niihin liittyviä sääntöjä ja määräyksiä – vaikka aina ei niiden toteuttamiseen olisi resursseja, eikä edes välttämätöntä tarvetta.
Laki hoitajamitoituksesta lienee hyvä esimerkki siitä, miten hallitus ja eduskunta keräsivät irtopisteitä säätämällä hyvää tarkoittavan hoitajamitoituslain, vaikka tiedettiin, ettei määräysten vaatimaa uutta lisähenkilökuntaa tällä hetkellä Suomesta löydy.
Lain noudattamiseksi hoitolaitokset sulkevatkin nyt potilaspaikkoja. Mitoitusvaade siis toteutuu!
Aina ei kannata haikailla mennyttä, mutta joskus sieltä saattaisi löytyä jotakin hyvääkin. Itse olen tänä keväänä ja alkukesänä ajatellut usein ensimmäistä varsinaista työpaikkaani.
Ylioppilaskirjoitusten päätyttyä pääsin kesätyöntekijäksi psykiatriseen sairaalaan. Se oli perinteisesti kymmenille abeille houkutteleva, kiinnostava ja loppuelämän mielessä pysyvä työpaikka.
Olin ”vippari”, lomalla olevan mielisairaanhoitajan sijainen. Tein koulutetun mielisairaanhoitajan parina osastolla kolmivuorotyötä.
Kuulostaa varmasti tänä päivänä kauhistukselta! Kouluttamaton abiturientti vastuullisessa työssä. Täysin tuomittavaa ja lainvastaista.
Petasin petejä, kävin potilaiden kanssa saunassa ja ulkoilemassa, pelattiin lento- ja jalkapalloa tai istuskeltiin päivähuoneessa.
Totta kai kokemuksen karttuessa eteen tuli vastuullisempiakin tehtäviä, yöpäivystyksiä ja vastaavia, mutta aina tukena oli koulutettu ammattihenkilö.
Kun mietin esimerkiksi nykyisiä vanhusten hoivakoteja ja palveluasumisyksiköitä, ajattelen että niissä olisi paljon sellaisia tehtäviä, joita parikymppinen opiskelija voisi hoitaa.
Korkeasti koulutettu henkilökunta voisi keskittyä osaamistaan vastaavaan työhön. Tämä ei kuitenkaan nykyisten tiukkojen lakien ja määräysten takia käy.
Odotan mielenkiinnolla, pakottaako tiukkeneva taloustilanne päättäjiä etsimään uudenlaisia luovia ratkaisuja tarpeellisten peruspalvelujen turvaamiseksi!
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja ja viestintäalan yrittäjä.