Suomen UN Women toteaa, että: “ihmisoikeudet kuuluvat kaikille eikä ne ole mielipidekysymys. Ihmisoikeuksia ei tarvitse ansaita ja meistä jokaisen tulisi osallistua tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen ja ihmisoikeuksien puolustamiseen”.
Hämmästelen sitä, miten jotkut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia vastustavat tahot perustelevat näkemyksiään Raamatun opeilla.
Muistuttaisin, että Raamattu on ohjeellinen tekstikokoelma eli kaanon, jota on versioitu ajan saatossa.
HS vieraskynässä 11.12.2021 Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen kirjoittaa, että: “Raamatuntulkinnassa on aina valittu, mitä noudatetaan ja mitä ei noudateta. Aina ei edes tiedosteta, miten vahvasti valikointia tehdään. Tulkintaperinne ja ennakkokäsitykset vaikuttavat lukijoihin niin voimakkaasti, että toisinaan osaa informaatiosta ei edes kyetä havaitsemaan.”
Siksi Raamattuun vetoaminen ihmisoikeuksien sortamisen perusteena ei ole kovin kestävää. Raamattua ei myöskään tarvita ihmisoikeuksien perustelemiseen, siihen meillä on yhdenvertaisuuslaki, tiede- ja tutkimustietoa.
Onneksi meillä on Mäntsälässä seurakunta, pastoreita ja diakoni, jotka ottavat sateenkaariyhteisön avosylin vastaan. Uskovat sateenkaari-ihmiset ovat yhtä oikeutettuja uskoonsa kuin ns. vanhoilliset.
Monelta unohtuu, että sateenkaari-ihmisiä on kaikkialla. Sukupuolen moninaisuus tai seksuaalinen suuntautuminen ei katso asuinkuntaa, ihonväriä, ikäryhmää tai tuloluokkaa.
Sateenkaariväestöön voi kuulua niin työkaverisi, sotaveteraani tai kehitysvammainenkin.
Seta ry on palkinnut vuonna 2021 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat -yksikön Asiallisen tiedon omena -tunnustuksella tekemästään työstä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eteen.
On siis luontevaa, että Seta-jäsenjärjestön yhteistyö paikallisen seurakunnan kanssa toteutuu Mäntsälässäkin.
Eeva PartanenpuheenjohtajaMäntsälän Seta ry,