Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinteistövinkki | Kuinka selvitä taloyhtiön jäteviidakosta?

Jätteitä on joka lähtöön. Tiedätkö sinä, mitä mihinkin jäteastiaan laitetaan ja mikä sinne ei lainkaan kuulu?

Uusi jätelaki astui voimaan viime kesänä. Se toi mukanaan lisää lajittelumahdollisuuksia ja syksyn aikana on määritelty, mitä lajitteluastioita tulisi jatkossa olla eri kokoisissa kiinteistöissä.

Esimerkiksi biojätteen keräys laajenee ja pienemmille kiinteistöille tulee uutena lasipakkaus- ja metalliastiat.

Perusmaksua alettiin kerätä Kiertokapulan alueella vuoden 2022 alusta ja poistotekstiilien alueellinen keräys alkaa koko Suomessa vuoden 2023 alussa.

Ainakin jätteiden lajittelun luulisi helpottuvan uusien keräysastioiden myötä. Ei tarvitse kuljetella jätteitä alueellisiin kierrätyspisteisiin tai muihin vastaanottopaikkoihin.

Taloyhtiöiden on syytä kuitenkin varautua tekemään muutoksia jätepisteeseensä, sillä uudet jäteastiat voivat tarvita lisää tilaa.

Jätteiden lajittelu on kautta aikojen aiheuttanut haasteita ja harmaita hiuksia. Erityisesti sekajäteastia kerää sisäänsä paljon varsinaiseen lajitteluun kelpaavaa jätettä.

Tämä on tuttu tilanne liian monessa taloyhtiössä.

Mikä avuksi lajittelun helpottamiseksi ja miksi ylipäätään kukaan yhtiössä lajittelee, jos toiset vähättelevät koko asiaa. Pitäisikö taloyhtiöön valita roskaekspertti?

Tämä ajatus tulee joskus itselleni mieleen. Joten huolehdittehan, että yhtiössänne on jokaisen astian kohdalla kuva/selostus astiaan laitettavasta jätteestä. Tähän saatte varmaan apua omalta jätehuoltoyhtiöltä.

Taloyhtiön kokonaiskuluissa jätteenkuljetus näyttelee suhteellisen pientä osuutta, mutta jokainen jätepisteeseen kuulumaton tavara nostaa jätekuluja suhteellisen paljon.

Ellei raha ratkaise, voisi ajatella lajittelua ihan ympäristönsuojelun näkökulmasta.

Onko parempi jättää jälkipolville ongelmalliset kaatopaikat ja pilaantuneen luonnon vai toimivan lajittelun ja jätteiden tehokkaan hyötykäytön?

Yhteiset jätepisteet ja -astiat ovat mahdollisia ja suositeltavia naapureiden tai taloyhtiöiden kesken.

Näin säästetään sekä kustannuksia että hiilijalanjälkeä. Astia- ja tilatarpeen selvittämiseen saa apua Kiertokapulan neuvonnasta.

Jätteiden lajittelu ja kierrätys ei ole kaikille selvää pässinlihaa.

Kun yksi ihminen tuottaa jopa 290 kiloa jätettä joka vuosi on meistä ihan jokainen vastuussa siitä, että lajittelemme omat jätteemme.

Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistys ry:n palsta palvelee kaikkia taloyhtiöissä asuvia ja niissä osakkeita omistavia.

Palstalle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen marika.sipila@ukl.fi