Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toni Hinkan kolumni Älä oleta rationaalista käytöstä

Viimeiset päivät ovat ajatukset olleet vahvasti Ukrainan tapahtumissa. Venäjän toimet ovat aiheuttaneet surua ja pelkoa ympäri maailmaa.

Mediassa on esiintynyt paljon puheenvuoroja ja analyysejä, joissa on pyritty järkeilemään tapahtunutta.

Mielestäni tässä on menty valtaosin väärille raiteille. Putinin toimintaa ei voi normaalijärjellä selittää.

Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana ollut pelastamassa organisaatioita vakavilta työpaikkakiusaamisilta.

Näillä työpaikoilla on ollut henkilö, jonka käytös on aiheuttanut todella paljon pahoinvointia muissa ihmisissä. Pahimmillaan koko toiminnan lamauttavaa terroria.

Kiusaajan käytös on ollut niin absurdia, ettei siihen ole löytynyt keinoja puuttua. Kiusaamistarinat ovat olleet niin uskomattomia, ettei niihin ole löytynyt edes sanoja kuvaamaan.

Avaimet ovat Venäjän kansalla.

Kiusatut ovat epäilleet omaa mielenterveyttään. Esimiehet, joiden yksi perustehtävä on johdettaviensa suojelu, ovat olleet voimattomia ristiriitaisen informaation tulvassa. Pahimmillaan tämä on jatkunut koko ajan, paheten vuosikymmeniä.

Pahimmat kiusaajat ovat olleet täysin vapaita omastatunnosta ja empatiasta. Heidän toimiaan on ajanut vain yksi päämäärä: oma mielihyvä siitä, että saa tuhoa aikaan.

Absurdia siinä on se, että tämä tuho on ulottunut heihin itseensäkin. Kiusaamiskiima on vain niin voimakas, että se vaimentaa itsesuojeluvaistonkin.

Kun tällaiselle henkilölle annetaan rajaton valta ja joukkotuhoaseet, ollaan hyvin pelottavalla kehityskululla.

Hitler on yksi ihmiskunnan historian voimakkaimpia henkilöbrändejä tälläkin hetkellä. Millaisella teolla pääsisi historiaan jopa häntä vahvemmin? En uskalla sanoa sitä edes ääneen.

Miten ongelma sitten ratkaistaan? Samoin kuin noilla työpaikoilla. Oman organisaation pitää pistää häiriöinen kuriin, asettaa rajat, poistaa valta.

Avaimet ovat Venäjän kansalla. Tukekaamme venäläisiä, että he tässä onnistuvat.

Kirjoittaja on auttanut ratkaisemaan vakavia kiusaamistapauksia ja kirjoittanut aiheesta tietokirjoja.