Lukijalta | Kirkkoherraksi Teemu Saarinen

Paikkakunnallamme on meneillään tärkeä vaali, kun valitsemme itsellemme seuraavaa kirkkoherraa. Vaalin toimittaa seurakuntalaisten äänestämät kirkkovaltuustomme jäsenet, mutta kaikkia seurakuntalaisia on rohkaistu olemaan prosessissa mukana. Siksi mekin tahdomme toiveemme asiassa ilmaista.

Kirkkoherran tärkein tehtävä on johtaa. Hän johtaa seurakunnan toimintaa ja työyhteisöä. Siksi tarvitsemme kirkkoherran, joka tätä tehtävää parhaiten voi hoitaa. Saarisella on kokemusta johtamisesta. Hän on hallintopastorin toimessa saanut tehdä tätä työtä jo seurakunnassamme. Esimerkiksi tämän pandemian aikanakin seurakunta on pystynyt toimimaan ja tukemaan seurakuntalaisia turvallisesti niin arjessa kuin juhlassa.

Saarinen on jatkuvasti kouluttautunut johtamisen saralla, mikä on varmasti kaikille johtamistehtävissä oleville suotavaa.

Saarisella on myös kokemusta Mäntsälästä ja seurakunnasta, sillä hän on saanut tehdä töitä seurakunnassamme erilaisissa papin tehtävissä jo 13 vuoden ajan.

Tulevina vuosina kirkko ja seurakunta meilläkin tulee kohtaamaan monenlaisia muutoksia. Siksi sen johtoon tarvitaan ihmisiä, joilla on kyky etsiä uusia, toimivia ratkaisuja tulevaisuudessakin.

Tähän tarvitaan hyvää hallinnon, strategian ja ihmisten johtamisen taitoa sekä teologista osaamista.

Kirkkoherran tulee näyttää suuntaa seurakunnassaan sekä rohkaista eteenpäin uskon, toivon ja rakkauden sanomassa. Uskomme Saarisella olevan tähän kaikkeen kykyä.

Hänen asenteensa kirkon ja mäntsäläläisten palvelijana on lisäksi pantu merkille ilolla kuluneina vuosina.

Näistä syistä toivomme, että kirkkovaltuusto valitsee seuraavaksi kirkkoherraksemme Teemu Saarisen.

Tuomas ja Suvi Niskanen Eero ja Tanja Aikioniemi Markku Koskinen Marko Sahlman Taina Pajunen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut