Pääkirjoitus | Vaalien jälkeinen aika

Tätä kirjoittaessa aluevaalien ennakkoäänestys on parasta aikaa käynnissä ja lehden ilmestyessä varsinainen äänestyspäivä on aivan nurkan takana.

Vaaleissa valitaan aluevaltuustot hyvinvointialueille, jotka päättävät kuinka sosiaalihuolto, terveydenhuolto ja pelastustoimi alueella järjestetään ja eri kanavissa on kerrottu, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse. En ala kertaamaan tässä kaikkea, mutta kuten kunnanjohtaja asian kolumnissaan kiteytti: ”Mäntsälän näkökulmasta olisi tietysti sitä parempi, mitä enemmän saisimme ”omia” päätöksentekijöitä tulevaan aluevaltuustoon.”.

Toivotaan siis, että aluevaltuustoon pääsee paljon paikallisia, mutta myös sellaisia, jotka hallitsevat kokonaisuuden. Oletettavasti emme ole ainoa kunta, joka haluaisi ajaa vain omaa etua.

Mutta katsotaanpa vaalien jälkeiseen aikaan, sillä muutos tulee olemaan dramaattinen.

Kun Mäntsälän kunnan vastuulla ei ole enää järjestää edellä mainittuja palveluja, niin se tulee näkymään välittömästi kunnan taloudessa. Mäntsälän toimintakatteesta jää jäljelle noin 42 prosenttia ja kunnallisveroprosentin on arvioitu olevan vuonna 2023 noin 8,61 prosenttia.

Luvuista näkee, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on ollut kunnille valtava menoerä ja jatkossa kunnat voivat keskittää omat tulot ja resurssit muihin hankkeisiin. Uudistuksessa on myös se puoli, että ennen uudistusta huonokuntoinen, paljon palveluita tarvitseva eläkeläinen olisi ollut kunnan taloudelle rasite, mutta nyt kun kunta ei maksa tai järjestä enää sote-palveluita itse, niin asialla ei ole samalla tavalla väliä.

Kuntien ei jatkossa tarvitse, eivätkä ne pystykään kilpailemaan terveydenhuollolla, joten kuntien täytyy keksiä merkityksensä uudelleen. Mitä siis jää jäljelle? Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäminen jää uudistuksen jälkeenkin kuntien vastuulle, joten Mäntsälänkin suurimmat menot syntyvät jatkossa lapsista, nuorista ja vapaa-ajan palveluista. Pystymmekö me näillä asioilla kilpailemaan naapurikuntien kanssa?

Jesse Helminen Kirjoittaja on Mäntsälän Uutisten avustaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut