Korona on tuonut terveydenhuollon lähemmäksi kansalaisia kuin koskaan aikaisemmin.
29.11. A-studio puhutteli meitä katsojia vakavahenkisellä esimerkillä ”Rokottamattoman koronapotilaan synkkä tarina”, kuinka omasta hyvinvoinnistaan huolehtinut, hyväkuntoinen mies äkisti sairastui.
Näimme ainutlaatuisen kuvan mieshenkilöstä, joka halusi kertoa koronaan sairastumisestaan ja havainnoida tuskaista oloaan myös sairaalan teho-osastolla.
Hän oli epäröinyt ottaa rokotetta, kunnes joutui voinnin nopeasti heikentyessä ambulanssilla sairaalaan. Mitään erityistä lääketieteellistä tai muuta erityistä syytä hänellä ei ollut rokotuksen ottamattomuuteen.
Nyt hän katui julkisesti ”tyhmää” päätöstään ja kiitteli vuolaasti hoitohenkilökuntaa hyvästä hoidosta.
Tunteellisena kertoi jääneensä suureen kiitollisuudenvelkaan henkilökunnalle saamastaan avusta.
Hän kehotti kaikkia harkitsemaan vakavasti ottamaan rokote hyvissä ajoin ja noudattamaan muutoinkin saatuja ohjeita taudin ehkäisemiseksi.
Osastolla hoitajat toivat esille oman jaksamisensa, jatkuvan kiireen ja sijaisten kroonisen pulan. Tehohoitopaikkoja puuttuu ja muiden osastojen tiloja joudutaan muuttamaan teho-osastoiksi.
Tuota kaikkea katsellessa ja kuunnellessa tuli mieleeni vuosi 1995.
Tuolloin hoitohenkilöstö lakkoili Tehyn johdolla. Oliko lakko turha? Mitä tuolloin haettiin ja miksi?
No, miettiköön kukin tahollaan. Joka tapauksessa syyt lakkoiluun kytivät samanlaisina kuin nytkin. Heikko palkkaus, työssä jaksaminen, työolot. henkilöstöpula jne.
En ota tässä kantaa lakkoiluun muuten kuin että sen tulee olla viimeinen keino mielenilmaisuna.
Mitä tuolloin tehtiin? Varmaan paljon tehtiin, muttei mitään näkyvää ja erityisen kestävää saatu aikaan .
Itse olin tuolloin vastaanotto-osastolla työssä, joka ei ollut lakon alaista työtä kuten akuutti poliklinikkatyö ei saakaan olla.
Koville siellä jouduttiin eikä siinä solidaarisuuskaan voimia lisää tuonut, saati muutaman kympin palkankorotukset.
Tuolta ajalta ymmärrän kyllä hyvin nykymenonkin paineet.
Nyt tulevaan työmarkkinakevääseen lähtiessä tulisi ottaa noista ajoista kyllä oppia.
Tuolloin moni meistä tehyläisistäkin ehdotimme, että olisi pitänyt tehdä PTS, eli pidemmän tähtäimen suunnitelma.
Aivan samalla lailla kuin yrityksissä, kunnissa tai vaikka taloyhtiöiden hallituksissa tehdään.
Ei sen niin vaikeata pitäisi olla terveydenhuollossakaan.
Tehdään 5-10 vuoden suunnitelma palkkoihin, joita aika ajoin tarkistetaan tietyillä kriteereillä.
Tavoitteelliset työhyvinvointimittarit, joita vuosittain arvioidaan ja johon kaikki osapuolet sitoutuvat.
Lisänä koen, että riippuen aina ajan haasteista, kuin nyt koronakin tuo paineita sairaaloihin, tulee ottaa käyttöön tulospalkkaus tehohoitoon ym. tahoille, jotka joutuvat äärirajoilla resursoimaan.
Tulospalkkauksessa tulee huomioida myös riittävä hoidollinen resurssi määrällisesti.
Pitkään luottamustehtävissä olleena ymmärrän kyllä, ettei ole resursseja maksaa äkisti 500-1000 euroa/kk liksaa jokaiselle. Pidemmällä tähtäyksellä se kyllä onnistuu.
Samalla hoitoalan työn kiinnostus myös siltä osin kasvaisi. Alalle hakeudutaan ja henkilöstöresurssit paranee.
Ei tämä mitään tähtitiedettä ole.
Pitkään HUS/HYKS-erikoissairaanhoidossa työskennelleenä kyllä hävettää nykymenon vastuuttomuus parantaa hoitohenkilöstön resursseja.
Ihmisten ja yritystenkin vastuuttomuus välittää koronasuosituksista ja rajoituksista, itsekkyys toimia yhteiskunnassamme muista välittämättä.
Ei tunneta huolta hoitajien jaksamisesta tai että tartuttaa muita. Ei huoleta, että sairaalassa joudutaan priorisoimaan muuta vaativaa hoitoa.
Kirjoituksellani en halua syyllistää vaan hakea ymmärrettäviä ja kannustavia rakennusaineita tähän haastavaan aikaan ja tulevaisuudenkin huomioimiseen. Eletään terveysturvallisesti!
Jaksamista hoitohenkilöstölle arvoisassa työssänne.
Antton Hägglund erik.sh., eläkkeellä Keusoten valtuutettu, aluevaaliehdokas (kesk.), Mäntsälä