Lasse Herralan kolumni: Olemmeko köyhiä?

Mäntsälä sijoittuu Keski-Uudenmaan keskipalkkavertailussa monessa ikäluokassa jälkipäähän.

Mitä keskipalkat kertovat? Esimerkiksi yli 75-vuotiaiden naisten keskieläke on 1447 euroa kuukaudessa.

Keskipalkka ei kerro, että joukossa voi olla henkilö, joka nauttii tuhansien eurojen eläkettä, mutta myös pienellä, muutaman satasen eläkkeellä kituuttava vanhus.

Verotus kuitenkin tasaa ansiotasoa. Pienimmistä tuloista ei makseta veroja lainkaan tai vähän, suurista ansiotuloista jopa puolet. Verotus on hyvinvointimme lähde.

Lainaamassani tutkimuksessa (Tilastokeskus) ei ole otettu huomioon erilaisia sosiaalisia tulonsiirtoja.

Mutta ovatko Mäntsälän asukkaat köyhiä? Osa on ja osa ei, riippuu, mihin köyhyyden raja asetetaan. Tunnen monta pienellä eläkkeellä elävää, jotka eivät tunne itseään köyhäksi. He ovat oppineet pitämään suun säkkiä myöten. Onnellinen voi olla pienilläkin tuloilla ja onneton suurillakin. Mutta jos ruoasta ja lääkkeistä joutuu säästämään, ei se onnellisuutta lisää.

Valitsin kartalta satunnaisesti yhden kunnan. Kynän kärki osui Konnevedelle. Siirsin Mäntsälän sinne ja vertailin, miten Mäntsälän eri ikäryhmien palkkataso pärjää Konneveden naapurikuntien Hankasalmen, Laukaan, Rautalammin ja Äänekosken kanssa.

Rautalampi ja Hankasalmi ovat selkeästi taantuvia kuntia, Äänekoski teollisuuskaupunki ja Laukaa yliopistokaupunki Jyväskylän naapuri.

Tuossa vertailussa mäntsäläläiset pärjäävät, arvatenkin erinomaisesti. Vain 24–34-vuotiaitten mäntsäläläisnaisten keskipalkka on 88 euroa pienempi kuin laukaalaisten. Yli 75-vuotiaat äänekoskelaismiehet saavat eläkettä 31 euroa kuukaudessa enemmän kuin ikätoverit Mäntsälässä.

Muissa ikäryhmissä keskipalkat Mäntsälässä ovat jopa 1300 euroa keskisuomalaiskuntia suuremmat. Poikkeuksen tekevät iäkkäämmät ryhmät.

Kun eläkkeet ovat kaikkialla pienemmät, myöskin euromääräiset erot ovat pienemmät, vaikka prosenteissa erot ovat suurehkot. Suuressa osassa ikäryhmiä Mäntsälä ohittaa Jyväskylänkin.

Keski-Uudellamaalla Mäntsälä on kovassa seurassa naapureihin verrattuna. Koko maahan verrattuna Mäntsälä pärjää hyvin. Se merkitsee, että kunta saa kohtuullisesti verotuloja järjestääkseen palvelumme.

Silti huolta kannattaa kantaa pieneläkeläisten asemasta. Myös naisten ja miesten palkkaerot ovat kohtuuttoman suuret.

Huono-osaisuutta kuvaavassa tutkimuksessa Mäntsälä sijoittuu maan parhaimmistoon. Hyvä täällä on elää, vai mitä?

Kirjoittaja on opetusneuvos.

Kommentoi