Lukijalta | Monet, monet kiitokset

Olin perjantai-iltana Mäntsälän kirkossa kuuntelemassa Mäntsälän Oratoriokuoron ym. konserttia. En tiedä musiikin hienoja termejä, mutta silti oli nautinto kuunnella musiikkia.

Patarummut, pasuunat, trumpetit ja viulut tunnistin. Erotin myös sopraanot ja altot sekä tenorit ja bassot. Kuulosti mahtavalle! Kaikki muut ajatukset kyllä häipyivät.

Ensimmäinen kiitos kaikille esiintyjille ja muille, jotka ovat olleet auttamassa, että tällaista musiikkia päästiin taas kuuntelemaan omassa kotikirkossamme.

Jokuhan on joskus sanonut, että Mäntsälän kirkossa on hyvin hyvä akustiikka. Näin musiikki kuulostaa hienolta.

Kesken konsertin tapahtui jotakin saarnastuolin lähellä. Minä kun istuin aika takana, näin vain ihmisten yläosien liikkuvan keskikäytävällä.

Ensin kulki yksi edestä pääovelle nopeasti, sitten kolme ihmistä hyvin nopeasti ovelta sinne alttarin lähelle. Sitten yksi melkein juoksi sakastiin.

Sitten kai kannettiin jotakin poikkikäytävälle, lähelle pohjoista ovea. Jonkun ajan päästä mieshenkilö, pappi, kertoi, että ei suurta hätää, ambulanssia odotellaan.

Jälkeenpäin kuulin, että vanhempi nainen oli pyörtynyt ja pudonnut penkiltä ja häntä sitten hoivattiin.

Musiikki oli tauonnut heti, kun tapaus sattui. En tiedä, onko se joku ”maan tapa”, että näin menetellään, mutta aivan oikein. Yleisökin oli hipi hiljaa, kun eihän tiedetty, miten vakavasta asiasta oli kyse.

Ambulanssi tuli aikanaan ja vei mennessään potilaan. Ehkäpä se oli hänen puolisonsa, joka myös saateltiin samaan autoon. Toinen kiitos kaikille heille, ilmeisesti seurakunnan työntekijöille, jotka hoivasivat ja huolehtivat tästä perheestä.

Konsertti jatkui yhtä upeana kuin oli alkanutkin, kiitos vielä toisen kerran.

Seisten me taputettiin käsiämme pitkän aikaa. Tulkaa taas vuoden päästä! Näin toivoo

Täti takapenkiltä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut