Urheiluseuramme taloudenhoitaja sai kirjeen tanskalaislähtöisen pankin rahoitusyhtiöltä.
Seurayhdistykseltä vaadittiin tunnistetietoja. Muuten liikesuhde katkaistaan, ja yhtiö noutaa pois lelunsa eli halvahkon tulostimen.
Kirjeen kysymyspatteristo sopii naapurimaan oligarkkien kovisteluun, mutta nyt tykistökeskitys osui vapaaehtoisvoimin toimivaan urheiluseuraan.
Haluttujen tietojen kaivelu edellyttää vastaajalta tuntitolkulla työtä, ja lisäksi hallituksen jäseniksi narrattujen pitää toimittaa yritykselle arkaluontoisia asiakirjojaan.
Tähän turhuuteen käytetty aika on pois seuran ydintekemisestä. Kyllä minä niin myötävihastuin.
”Tuntemistietojen päivitys ja tarvittavien dokumenttien kerääminen on rahoitusyhtiön lakisääteinen velvollisuus”, yhtiö muistuttaa.
Näin varmaan on, mutta unohtuiko arkijärki?
Näin varmaan on, mutta unohtuiko arkijärki?
Sokerina pohjalla vaadittiin ”kuvakopiot hallituksen jäsenten voimassa olevista ajokorteista, passeista tai henkilökorteista (kuvakopio molemmilta puolilta)”. Saako yritys edes velvoittaa ihmisiä luovuttamaan tällaisia tietoja, vaikkei heille ole toiminnasta henkilökohtaista taloudellista hyötyä?
Voisiko luottolaitos suurentaa kyselyverkkonsa silmäkoon sellaiseksi, että pienet toimijat uiskentelisivat vaivatta läpi, mutta teollisesta rahanpesusta epäiltävät venkulat juuttuisivat verkkoon odottelemaan bisnestensä tiukempaa tarkastelua?
Sieluni silmillä näen jo firman viestinnän korrektin kapulakielisen vastineen. Se muistuttaa yhtiön lakisääteisestä velvoitteesta ja kansainvälisestä sopimuksesta, johon ministeri on mennyt raapaisemaan allekirjoituksensa.
Vihjaustakaan siitä, että yrityksen omat tulkinnat voisivat olla pielessä, kuvitteellisesta vastineesta ei löydy.
Kun ongelmaa kummasteltiin eri tahoille, seurauksena oli vain käsien heiluttelua ja voivottelua. ”Me olemme nyt pieni kaarnavene isossa koskessa”, pahoitteli muuankin mojovaa valtionapua nauttivan järjestön avainhenkilö.
Alueen kansanedustajat voisivat nostaa profiiliaan pöyhimällä tätä kansalaisjärjestöjen työtä haittaavaa älyttömyyttä.
Kirjoittaja on emeritusprofessori.