Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Hepolalaisten ajatuksia kiusaamisesta

Mäntsälän Uutisissa on syksyn mittaan julkaistu kiusaamista käsittelevän Minuunkin sattui -näyttelyn koululaisissa herättämiä ajatuksia. Tällä kertaa näyttelystä kirjoittavat Hepolan koulun oppilaat.

Näyttely oli mielestäni kiva ja samaan aikaan surullinen niitä kohtaan, joita oli kiusattu. Ehdin lukea kaikki, mitä siellä oli. Mieleeni jäi ainoastaan Jannika B, Mikael Gabriel, Shirley Karvinen ja Tommi Läntinen. Näyttely oli mielestäni asianmukainen, koska kiusaamisesta puhuminen on tärkeätä. Ennen näyttelyyn menoa kuunneltiin Tommi Läntisen kappale ”Syvälle sydämeen sattuu”. Se oli minulle tuttu laulu, en muista mistä. Siinä on paljon tunteiden vaihtelua.

Julia Piispa 5. lk

Olin näyttelyssä, jonka nimi oli ”Minuunkin sattui”.Luin tekstin, jossa mies meinasi ampua itsensä yksinäisyyden takia.

Yksi kiusattu nainen sai nuorena lapun, jossa luki, että me vihataan sua. En itse haluaisi joutua noihin tilanteisiin. Näyttely toi minulle vähän ankean tunteen, koska kiusatut tuntuivat surullisilta.

Näyttely oli vähän jännittävä, kun tarinat olivat erilaisia ja niissä oli erilaisia tunteita.

Tuuli Myllyniemi 5. lk

Minuunkin sattui -näyttelyssä on kirjoitettu kiusaamisen kohteiden kertomukset siitä, miten ja kuinka heitä kiusattiin, milloin heitä kiusattiin, ja miten kiusaaminen vaikutti heihin. Tarinoista näki, että kiusaamisen pitää loppua. Kiusaaminen aiheuttaa vaikeuksia elämässä, ja joskus se saa kiusatun vahingoittamaan itseään. Kiusaamisen takia tehty itsemurha on oikeastaan yleisempää kuin voisi luulla. Se sai minut ajattelemaan, kuinka minuakin oli joskus kiusattu. Se ei minulla ollut läheskään yhtä pahaa ja toistuvaa kuin näyttelyn henkilöillä, mutta se todellakin itketti ja sai minut pelkäämään tuntemattomia paljon enemmän. Kiusaaminen on suuri ongelma, ja sen pitäisi loppua.

Helmi Tiihonen 5. lk