Pääkirjoitus: Tyytyväisyys näkyy ulospäin

Kunnan arvoja ja strategiaa ollaan nyt parasta aikaa miettimässä. Työhön on tosissaan otettu kaikki mukaan, sillä kuten Mäntsälän Uutisissa 6.10. kerrottiin, on kuntalaiset koululaisista alkaen valjastettu mukaan työstämään tulevaisuuden arvoja ja päämääriä.

Sopivasti samalle syksylle kuntaan on myös palkattu uusi markkinointivastaava, eli vaikuttaa vahvasti siltä, että Mäntsälää halutaan tuoda tosissaan esille positiivisessa valossa. Niin myös pitääkin, jos kunta aikoo pysyä prosentin väestönkasvuvauhdissa.

Mistä asioista Mäntsälästä siis kannattaisi kertoa? Satunnaiselle suomalaiselle ensimmäiset asiat, jotka Mäntsälästä tulevat mieleen ovat vuoden 1932 kapina ja Kake Singersin kappale. Lisäksi Mäntsälää mainostetaan hyvänä etätyöpaikkana, ja että täällä on hyvät kulkuyhteydet, jos vaikka täytyy päästä äkkiä pois.

Kyseiset valtit eivät vain riitä, jos kuntaan halutaan houkutella uusia asukkaita. Täällä täytyy olla myös hyvä asua ja elää, ei vain tehdä etätöitä ja ajaa ohi.

Onneksi on parempiakin asioita, joilla tuoda kuntaa esille. Kuntalaiskyselyssä esille nousivat väljyys, turvallisuus ja luonnonläheisyys. Ne ovat jo sellaisia asioita, jotka vetoavat uusiin asukkaisiin ja joita voidaan kehittää.

Asiat eivät silti synny itsestään, vaan vaativat panostuksia niihin asioihin, jotka koetaan tärkeänä. Kuntaa ei voida myöskään kehittää vain uudet asukkaat mielessä, sillä kuntalaisia vartenhan näitä asioita tehdään.

Mäntsälän kunnan uusi markkinointivastaava Jaana Jetzinger sanoikin osuvasti: ”markkinointi ja viestintä ei voi luvata mitään sellaista, mikä ei ole todellista, tai voi, mutta se ei kanna kauhean pitkälle”.

Siksi markkinoinnilta ei pitäisi odottaa ihmetekoja, vaan kunnan maine on kaikkien käsissä. Tyytyväiset kuntalaiset ovat parasta mainosta kunnalle.

Mäntsälän sloganin varsinainen lanseeraus on vielä tekemättä. ”Viimeisin Mäntsälä - kotipysäkki” on kuntakonsernin markkinointiryhmän ideoima slogan, joka kuvaa sitä, että Mäntsälässä on hyvä pysähtyä olemaan. Mennään sitä kohti.

Jesse Helminen Kirjoittaja on Mäntsälän Uutisten avustaja.

Kommentoi