Kaksi yleisönosastokirjoitusta loppui kesken

Mäntsälän Uutisissa 22.9. oli sivua painoon siirrettäessä kaksi yleisönosastoa muuttunut niin, että ne loppuivat kesken ja kirjoittajatiedot jäivät piiloon.

Sivua lukiessa saattoi saada sen käsityksen, että myös otsikolla "Kiusaaminen" julkaistun tekstin olisi kirjoittanut viereisen runon tehnyt Oiva Leppävuori.

Näin ei asia kuitenkaan ole ja Leppävuoren oman jatkokirjoituksen tapahtuneesta voit lukea tästä.

Alla kesken jääneet tekstit kokonaisina ja oikeine kirjoittajatietoineen.

Kiusaaminen

Istun sohvalla. Mietin huomista koulupäivää. Ahdistaa ja pelottaa, kun lomat ovat ohi ja täytyy taas palata kouluun.

Äiti hoputtaa minut nukkumaan. Hän ei ollenkaan tiedä miltä minusta tuntuu, en halua huolestuttaa äitiä omilla murheillani.

Kunpa voisin palata vanhaan kouluuni. Tuntuu että minussa olisi jokin vikana. Kuin että en olisi tarpeeksi hyvä, että olisin arvoton.

Ajatukset pyörivät päässä, vaikka yritän taistella niitä vastaan. Vajoan levottomaan uneen.

Monien outojen, pelottavien ja sekalaisten unien jälkeen kuulen herätyskellon soivan. Nousen ylös sängystä, ja ahdistus kasvaa joka minuutilla lähemmäs koulun alkua.

Istun jäykkänä ruokapöytään.

Äiti kääntää katseensa minuun, ja kysyy: ”Näytät kalpealta, oletko kunnossa?”

Puristan huuleni yhteen, ja pudistan päätäni. En kestä enää. Purskahdan itkuun. Äiti syöksyy halaamaan minua.

”Kaikki järjestyy. Sinä et ole yksin”, hän lohduttaa.

Kiusaaminen ei ole OK!

Leila, Riihenmäen koulu 5B

Sinäkin pystyt

Minuunkin sattuu -näyttely oli koulullamme. Se oli koskettava ja kertoi kiusattujen julkkisten tarinat. He kertoivat, kuinka heitä on satutettu kouluaikoinaan.

Kiusaajat ovat haukkuneet, tönineet, syrjineet. Päivä päivältä elämänilon menettää, ei minnekään voi mennä.

Kaikkialla huudellaan, tuijotetaan, osoitellaan. “Tapa vaa ittes” -tappouhkauksia päivittäin. Kun kotiin pääset, omat ajatukset käskevät tekemään jotain.

“KYS”: joku juoksee talon ohi ja huutaa “kill yourself”. Selvä, sitten teen sen, jos noin paljon halutaan.

Kiusaaminen on paha asia, koulukiusaaminen ei yleensä pysy koulussa. Samat kaavat vuodesta toiseen, ei ikinä parane haavat.

Jos koulua vaihdat, kiusaajasi saavat rauhan. Monet ovat tappaneet itsensä sen takia. Perheet kärsii ja vaan koska et tykkää hänestä.

Apua:

Haluan vaan pois, jos olla vois.

Elämää halusin jatkaa, mutta kiusaajat ovat hankaloittaneet matkaa.

Valoa saatoin nähdä tien päässä, mutta näpit olivat jäässä.

Pieni kun olin, tieni tukittiin ja loukkuun jäin.

Apua, hakekaa joku apua.

En kotiin löydä täältä, ne löysivät mut jäältä.

Täältä haluan pois huudolla,

päätän sen: lyön itseäni puukolla.

Näyttely oli hyvä ja kertoi oikeista tilanteista. Mieleeni jäi esimerkki siitä, että voit selvitä. Pohjalla on käyty, mutta noustaan.

Tuntuu siltä, että muutkin ovat kulkeneet läpi, joten sinäkin pystyt!

Tyttö, Riihenmäen koulu 6A

Kommentoi