Pääkirjoitus: Kukaan ei selviä yksin

Suomessa vietettiin 10. päivä syyskuuta itsemurhien ehkäisypäivää. Itsemurhien ehkäisypäivän tavoitteena oli lisätä tietämystä itsemurhista, levittää tietoa ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista.

Itsemurhien määrät ovat laskeneet Suomessa tasaisesti 1990-luvun alusta lähtien, mikä on sinällään mielenkiintoista, sillä näyttää siltä, että lamavuosinakin itsemurhien määrä laski Suomessa, vaikka yleinen pahoinvointi tuntui kasvavan monella muulla mittarilla. Karmeista huippuvuosista huolimatta itsemurha on edelleen miesten viidenneksi yleisin kuolinsyy Suomessa. Vuonna 2019 elämänsä päätti 431 miestä ja 142 naista. Jokainen kuolema on aivan liikaa. Ihminen ei tee päätöstä itsemurhasta hetken mielijohteesta, eikä mikään ihmiskohtalo ole samanlainen, mutta taustalla piilee yleensä arvottomuuden tai epäonnistumisen tunne, jonka voi laukaista monet tekijät.

Mäntsälän Uutisten mielipideosastolla on käyty keskustelua kiusaamiseen liittyvistä teemoista ja on hyvä, että asia pidetään esillä jokaisen kouluvuoden alussa. Toivoa silti voisi, että kiusaamisen vastustaminen kantaisi myös myöhemmille ikävuosille aina opiskeluvuosista työelämään ja eläkkeelle.

Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi tai syrjityksi missään vaiheessa elämäänsä, eikä kenenkään pitäisi miettiä itsemurhaa vaihtoehtona nykyiselle elämälleen.

Tänä vuonna itsemurhien ehkäisypäivänä kannustettiin kaikkia sosiaalisessa mediassa kysymään ”Mitä kuuluu?”. Näillä kahdella sanalla on merkitystä, sillä itsemurha on estettävissä, itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua ja itsemurhasta voidaan puhua turvallisesti.

Itsetuhoisia ajatuksia hautova ei välttämättä osaa tai uskalla ilman häpeän pelkoa ilmaista tunteitaan, mutta jokainen, joka on löytänyt turvallisen puheyhteyden toisen ihmisen kanssa ei ole sitä katunut. Sen vuoksi jokaisen tulisi tasaisin väliajoin kysyä ystäviltään ja vaikka puolitutuilta: ”mitä kuuluu?”. Nuo sanat voivat pelastaa vielä jonkun hengen.

Kirjoittaja on Mäntsälän Uutisten avustaja.

Kommentoi