Pakina: Tarua vai totta – totta kai

Tein mökilläni Suomussalmella pientä raivaushommaa 13.7. Kaadoin muutamia koivuja, joista tein kiukaaseen ja hellaan sopivan mittaisia pöllejä.

Suurimman osan pölleistä olin jo kuskannut halkosuojaan, mutta viimeisimmän koivun pöllit olivat vielä keräämättä. Kolmea viimeistä kapulaa ruohikosta ja kanervikosta hamutessani näin jonkun häntätyypin vilahtavan pakoon.

Nakkasin ne kolme pölliä kärryyn ja työnsin kuorman halkosuojan eteen. Vasta siellä huomasin ranteeni yläpuolella kaksi naarmua ja puolen kananmunan kokoisen patin. Mielessä välähti yhtälö häntä + kaksi naarmua + patti = kyy.

Pakoon yrittänyt tyyppi ei ollut ehtinytkään pakoon, vaan joutui puolustuskannalle ja yritti tarrata ranteestani. Ehti kuitenkin vain raapaista hampaillaan nahan rikki.

Vein pöllit suojaan, mutta vähän väliä tarkastin tilanteen ranteessani. Väri muuttui tummemmaksi, mutta kipua ei ollut.

Sain pöllit suojaan ja menin mökille, jossa vaimo tarkasti lääketilanteen. Kyypakkausta ei ollut, joten menin järveen peseytymään ja uinkin pienen lenkin.

Puin päälleni puhtaat vaatteet ja ehkä kymmenen minuutin kuluttua olimme ajamassa apteekkiin tai terveyskeskuksen päivystykseen, kuten vaimon löytämät ohjeet netissä kehottivat tekemään.

Netti kuitenkin myös kertoi, että terveyskeskuksessa ei ollut enää päivystystä ja apteekkikin oli menossa kiinni aivan niillä minuuteilla. Mitäpä sitten?

Pysäytin auton Suomussalmen kirkonkylän K-kaupan eteen ja soitettiin terveyskeskuksen antamaan numeroon. Puheluun ei vastattu, mutta laitettiin vastasoitto päälle.

Muutaman minuutin päästä meille soitettiin, ja kerrottiin, että 112 on ainoa mahdollisuus saada apua.

Ambulanssi tuli Ämmänsaaresta parinkymmenen minuutin kuluttua. Ensihoitajat arvioivat tilanteen ja soittivat Kajaanin sairaalan päivystävälle lääkärille.

Ohje oli, että kortisonia ja särkylääkettä sekä tiputus päälle ja valvonnassa lanssilla yli sadan kilometrin päähän Kajaaniin päivystykseen.

Minulla ei ollut mitään oireita eikä kipuja, joten pidin tointa yliampuvana, mutta minulle vakuutettiin, että näin tulee menetellä.

Toki matka oli hauska, koska ensihoitaja oli joskus ajanut kartingia ja itsekin entisenä kilpaa ajaneena löysimme koko matkan ajaksi mielenkiintoista keskusteltavaa.

Kajaanissa minut, itseni edelleen terveeksi tuntevana, kuskattiin paarilla jalat edellä päivystykseen, jossa jatkettiin lääkitystä ja tiputusta.

Lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että tilanne oli hoidettava näin.

Kuitenkin koin koko neljän tunnin päivystyksessä viettämäni ajan, että vien jonkun paljon enemmän hoitoa tarvitsevan potilaan hoitoaikaa. En ajatukselleni mitään mahtanut!

Kelataksilla pääsin lähtemään Kajaanista vähän yli puolen yön ja mökille 120 kilometrin päähän saavuimme kahden tienoilla.

Taksinkuljettaja oli aloittanut golfin pelaamisen pari vuotta sitten ja mielenkiintoisia juttuja piisasi. Tapasin reissullani kaksi todella hienoa persoonaa!

Nukkumisestani ei kuitenkaan tullut mitään. Käveleskelin yöllä rannalla ja mietin päivän tapahtumia.

Mökki on ollut perheellämme vuodesta 1972 eikä kyistä ole aiemmin ollut mitään havaintoa, joten työssäni en osannut edes katsella noita luikeroita.

Kansantaloudellisesti ajatellen olisi ollut paljon edullisempaa, jos olisin ottanut puraisun Mäntsälässä.

Täällä olisi tuohon aikaan ollut päivystys auki ja kaksi apteekkiakin olisi tarjonnut palvelujaan, eikä Hyvinkääkään olisi ollut kuin kivenheiton päässä.

Kainuussa on varmasti mukava olla ja asua, mutta tapaturmiin siellä ei kannata joutua - ainakaan iltaisin tai viikonloppuisin.

Alpo Manninen,

Kirjoittaja on mäntsäläläinen kirjailija.

Kommentoi