Kiinteistövinkki: Taloyhtiön hallituksessa ei vaadita ihmeitä

Taloyhtiön hallituksessa pärjää pitkälle tavallisella maalaisjärjellä. arkisto

Oletko itse uusi hallituksen jäsen tai harkitsetko ehdokkaaksi ryhtymistä? Hallituksessa toimiminen on arvokasta työtä, joka tulee ottaa vakavasti, mutta ilman turhan suuria huolia.

Hallituksen tehtävät ovat melko suoraviivaisia. Tavallisella maalaisjärjellä pärjää pitkälle ja hallituksessa voi oikeasti vaikuttaa yhtiön asioiden hoitamiseen. Aito kiinnostus tehtävään ja oikea asenne riittävät pitkälle.

Hallituksessa on parhaimmillaan osaamista tekniikasta, lainsäädännöstä, taloudesta ja viestinnästä. Myös jäsenten ikähajonta ja monipuolinen elämänkokemus auttavat hallitustyössä.

Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä ovat yhtiön hallinnon ja toiminnan asianmukainen järjestäminen sekä kirjanpidon ja varainhoidon valvominen. Lisäksi hallitus mm. valitsee ja erottaa isännöitsijän sekä valmistelee yhtiökokoukset.

Tehtävälista saattaa kuulostaa pitkältä, mutta se ei työllistä hallitusta ylettömästi, jos apuna on asioihin paneutunut isännöitsijä sekä käytettävänä erilaiset asiantuntijapalvelut.

Hallituksen toiminta tulee olla suunnitelmallista ja sen voi toteuttaa esimerkiksi kirjallisen vuosikellon avulla.

Myös yhtiön viestintä tulisi sisältyä suunnitelmaan, koska riittävä tiedon jakaminen osakkaille ja asukkaille helpottaa sekä asumista että hallituksen työtä.

Tehtävien hoitamisessa kannattaa käyttää apuna asiantuntijoita. Usein lähin asiantuntija on yhtiön oma isännöitsijä.

Ja kun hankalia teknisiä ja hallinnollisia kysymyksiä tulee eteen, kannattaa muistaa, että lähes kaikki haasteet on joku muu jo selättänyt.

Yksi tällainen selättäjä on paikallinen kiinteistöyhdistys, jonka antaa asiantuntijatukensa hallituksen toimintaan ja päätöksentekoon. Kannustamme siis ensin kysymään ja sitten vasta tekemään. Monet riidat tai kustannukset voitaisiin välttää kysymällä ajoissa.

Hyvän hallituksen jäsenen ei tarvitse tietää kaikkea, vaan osata kysyä ja ottaa selvää. Näin osoittaa samalla aitoa kiinnostusta arvokasta luottamustehtävää kohtaan.

Apuna taloyhtiön vuosikellon laadinnassa www.kiinteistoliitto.fi/taloyhtionvuosi

Kirjoittaja on Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja.

Palsta palvelee kaikkia taloyhtiöissä asuvia ja niissä osakkeita omistavia.

Palstalle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen marika.sipila@ukl.fi

Kommentoi