Reino Myllymäen kolumni: Sano se selvästi!

Koronakriisin alussa ihailin hallituksen ja erityisesti pääministerin suorasanaista viestintää. Valitettavasti aika pian pääministeri siirtyi takaisin tavalliseen poliitikon viestintään.

Poliitikoille tuntuu olevan tyypillistä, että toimittajan kysymykseen ei vastata, vaan sanotaan jotain muuta asian ympäriltä.

Näin toimimalla he toimivat toisin kuin Ludwig Wittgenstein (1889–1951) neuvoi: ”Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.”

Poliitikot syyllistyvät siis puhumaan epäselvästi asiasta, josta ei voi puhua.

Paljon viisaampaa olisi – myös meidän rivikansalaistenkin kannalta – todeta, että ”en tiedä”, ”en voi kertoa” tai ”asia on keskeneräinen, en voi lausua asiasta mitään” kuin puhua pehmeitä asian ympäriltä. Ei tarvitse olla presidentin kaltainen vanha valtiomies, että voi todeta: ”En tiedä!” ja olla silti karismaattinen. Kokeile vaikka.

Valitettavasti poliitikot puhuvat epäselvästi myös asioista, joista voi puhua. Selvän viestinnän sijasta sanoma verhoutuu hallinnon kapulakieleen, joka ei tavoita rivikansalaisia.

Esimerkiksi hallitukselta meni kuukausia sen tajuamiseen, että kansa piti sen suosituksina ilmaisemia asioita määräyksinä. Onneksi niin, kai.

Varsinkin kriisi- ja muutostilanteissa viestin selkeydellä on merkitystä. Jos viestiä ei ymmärretä tai se ymmärretään väärin, selviytymisen kannalta tärkeät toimenpiteet myöhästyvät tai jäävät toteutumatta.

Samoin käy, jos viestintä on ristiriitaista. Röntgenhoitaja sanoi minulle kerran: ”No, kuvataanpa sitten se oikea polvi”.

Vastasin, että ”kuvataan vaan, mutta vika on vasemmassa”. Lääkärin mukaan vasen polveni oli hänen näkökulmastaan oikeanpuoleinen. Onneksi avasin suuni.

Tietämättömyyden tunnustamisen ohella sanojansa karismaa lisää mokien tunnustaminen sen sijaan, että peittelee niitä tai laittaa ne muiden syiksi.

Se, joka ehtii ensimmäisenä tunnustamaan, että ”Minun moka!” saa suurimmat pisteet.

Kunnioitettu on myös se johtaja, joka ottaa syyt niskoilleen johdettaviensa epäonnistumisista, mutta jättää kunnian onnistumisista heille – eikä toisinpäin.

Kirjoittaja on liikkeenjohdon konsultti ja tietokirjailija.

Kommentoi