Arvostettu tutkimuslaitos on todennut, ettei kotitalousvähennys lisää työllisyyttä, eikä vähennä pimeää työtä, Tutkimustulos on herättänyt epäilyä, eikä syyttä. Pimeä työ on pimeää siksi, että se jää piiloon.
Maailma oli aika erilainen, kun kotitalousvähennyt otettiin koko maassa käyttöön vuonna 2001. Vapaa liikkuvuus oli vain unelmaa, ja pimeillä markkinoilla puuhastelivat kantasuomalaiset pienemmät ja suuremmat yrittäjät.
Vanhuspalveluita tuottivat pääsääntöisesti kunnat. Ajatus monikansallisesta kilpailusta, palveluseteleistä ja yksityisten palveluntuottajien armeijasta tuntui utopialta.
Rakennusalan lupalainsäädäntö ja vastuut olivat varsin vaatimattomat verrattuna tähän päivään.
Kotihoidon palveluyritysten perustajien ja työntekijöiden pätevyysvaatimukset olivat huomattavasti alhaisemmat kuin nykyään.
Silti pimeillä markkinoilla on tänä päivänä monenlaista yrittäjää, joille yhteiskuntamme arvot, oikeudet ja velvollisuudet ovat vieraita. Minulla on vankkaa kokemuspohjaista tietoa asiasta.
Olen tarvinnut täsmälleen saman ajan remonttimiehiä niin Virossa kuin Suomessa kuin kotitalousvähennys on ollut olemassa. Olen myös aina arvostanut suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja siksi olen halunnut maksaa teettämästäni työstä virallisesti.
Se ei ole ollut helppoa. Ystävät tai ystävän ystävät haluavat tehdä kaverihinnalla Suomessakin. Virossa tuntuu siltä, että kukaan ei halua tehdä muuta kuin pimeästi.
Tuntuu siltä, että nykyään on entistä vaikeampi saada missään ketään tekemään kotona töitä virallisesti.
Suuri syy tähän on ymmärryksen puute sekä yhteiskunnalliseen luottamukseen liittyvät arvot ja asenteet, jotka erityisesti entisten itäblokin maista tulevien työperäisten maahanmuuttajien joukossa vaikuttavat vielä pitkään vahvasti.
Eikä ole totta, että kotitalousvähennys olisi vain rikkaiden tuki. Itse olen hyötynyt siitä omakotitalossa asuvana viiden lapsen pienituloisena yksinhuoltajana.
Mitä vanhuksiin tulee, tulosidonnaiset palvelut ja oikeus maksunalennuksiin palvelevat pienituloisia.
Parempituloiset voivat jäädä ilman palveluita, jos eläke menee tulosidonnaisiin palveluihin ja suuriin terveydenhuollon kuluihin.
Kotitalousvähennys tukee joko vanhusta itseään tai hänen lapsiaan palveluiden hankkimisessa yksityisiltä markkinoilta.
Kirjoittaja työskentelee vanhussosiaalityössä.