Uhkailu, lahjonta, kiristys, pelottelu ja uhriutuminen! Aivan, suomalaisten perinteisinä pidettyjä kasvatusmetodeja, mutta jokainen tietää, ettei niitä käyttämällä päästä lopulta parhaaseen lopputulokseen. Tv:n Super-Nannya katsoneet tietävät, että kannustus, motivointi ja kiittäminen ovat ne keinot, joilla lastenkasvatuksessa saavutetaan hyviä tuloksia. Miksei se pätisi myös aikuisiin?
Kysymys kuuluukin, miten saisimme päättäjämme katsomaan Super-Nannya? On sitten kysymys ilmastonmuutoksesta, sote-uudistuksesta tai nyt koronaepidemian hallinnasta, aina päättäjät valitsevat työvälineeksi pelottelun ja uhkailun – ja viime aikoina enenevässä määrin myös sukupuolirooleihin liittyvän uhriutumisen.
Ennen kuin koronapandemia iski, ilmastonmuutos ja sen kielteisten vaikutusten torjuminen hallitsi kiitettävästi uutisvirtaa. Ilmaston lämpeneminen ja luonnon saastuminen on vakava ongelma, sitä en missään tapauksessa kiistä.
Mutta olen eri mieltä siitä, minkälaisilla keinoilla voisimme päästä asiassa eteenpäin. Pelottelu ei välttämättä johda parhaaseen tulokseen ja pelottelulla on paljon sivuvaikutuksia.
Maailman ilmatieteen järjestön suomalainen pääsihteeri, tohtori Petteri Taalas koetti alkuvuodesta kannustaa ihmisiä muuttamaan kulutustottumuksiaan positiivisten viestien kautta. Taalas sanoi, että tarvitsemme vain pieniä elämäntapamuutoksia, jotta pääsemme globaaleihin tavoitteisiin ja että olemme jo nyt hyvällä tiellä. Taalaksen kannustava asenne sai heti pelottelulinjan kannattajilta kritiikkiä ja vähättelyä.
Pelotteluviestinnän kannattajat hallitsevat myös koronaepidemian hillintää. Tiedotustilaisuuksissa esiintyvät ministeriön virkamiehet ja monet ministeritkin valitsevat tieto- ja ennustevirrasta pahimmat ennusteet. Tarvittaessa esimerkkejä haetaan ulkomaiden epäonnistumisista. Luotetaan siihen, että kauhuskenaario puree ihmisiin, ja pureehan se useimpiin, mutta ei ongelmia aiheuttaviin.
Uhkailu- ja pelottelustrategialla on myös kääntöpuolensa. Väitän, että pelottelulla on vahva yhteys myös viime aikoina esille nostettuun ihmisten ahdistuneisuuteen ja mielenterveysongelmiin.
Etenkin nuorten on uhkakuvien keskellä vaikea nähdä oma elämänsä ja tulevaisuutensa myönteisenä ja houkuttelevana.
Ehkä sittenkin kannattaisi keskittyä ajattelemaan, että yhdessä me selvitämme vaikeatkin esteet.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja ja viestintäalan yrittäjä.