Katja Holopaisen kolumni: Mainettaan parempi vanhustenhuolto

Rakkaus, syyllisyys, pelko sekä tiedon puute värittävät ja vääristävät julkisuudessa näkyvää kuvaa vanhustenhuollosta.

Järkyttävät kuvaukset keräävät lukijoita ja jäävät ihmisten mieleen. Ahdistavimpia ovat kertomukset huoneeseensa lukituista ja hoivakodeissa laiminlyödyistä vanhuksista. Moni tarina on vähintään yksipuolinen.

Professori Timo Airaksinen kertoo kirjassaan Hyvinvointivaltion hylkäämät, Ikääntyneiden hoidon etiikka omista ja tuttavien kokemuksista sekä lehdistä lukemiaan kertomuksia, joista hän vetää johtopäätöksiä vanhustenhoidon tilasta.

Hän ei ole perehtynyt ikääntyneiden hoitoon ja perustelee faktatiedon puutteen sillä, että teos on filosofinen.

Vääristyneillä mielikuvilla ei kuitenkaan rakenneta parempaa vanhustenhuoltoa.

Airaksinen kertoo järkyttyneensä tavattuaan hoivakodissa huolitellun naisen, joka kertoi, että häneltä on varastettu laukku ja viety avaimet. Häntä ei päästetä kotiin. Airaksinen on järkyttynyt, siitä miten naista kohdellaan. Hän ei ymmärrä tilannetta.

Suurin osa hoivakodeista olevista vanhuksista on vaikeasti muistisairaita. Satunnaisessa kohtaamisessa heidän kertomansa voi vaikuttaa vakuuttavalta, vaikka sairaus on vienyt muistin lisäksi ymmärryksen.

Usein muistisairauteen liittyy myös harhoja. Varkaita ovat yhtä lailla lapset kuin hoitajatkin.

Etsiessään varastettua käsilaukkua muistisairas voi kerätä kaikki näkemänsä laukut omaan huoneeseensa.

Moni muistisairas on fyysisesti hyvässä kunnossa. Karkuun päästyään muistisairas voi eksyä kauaskin aamutossuissa.

Itsemääräämisoikeus ja ihmisarvoinen elämä ovat vahvoja ohjenuoria vanhustenhuollossa. Erilaiset pakkokeinot (sitominen, lukitseminen, sängyn laidan nostaminen) ja rauhoittava lääkitys ovat tarkoin säädeltyjä tai kiellettyjä; niitä käytetään vain silloin, kun ihminen voi olla vaaraksi itselleen tai muille.

Muistisairaus on erityisesti läheisille raskasta.

Rakas ihminen ikään kuin katoaa sairauteen. Se voi nostaa esiin lapsuuden traumoja ja pelkoa omaa vanhenemista kohtaan.

Erilaiset odotukset ja perhetaustat vaikuttavat siihen, miten koemme ikääntymisen ja mitä vaadimme vanhustenhuollolta.

Vanhustenhuollon kehittäminen vaatii avointa keskustelua, jossa tunteet, kokemukset ja tietoon, tutkimukseen sekä tilastoihin perustuvat tosiasiat otetaan huomioon.

Kirjoittaja työskentelee vanhussosiaalityössä.

Kommentoi