Lukijalta: Vielä tekonurmen harjoitusvuoroista

Mäntsälän vuonna 2006 rakennettu tekonurmi on rahoitettu seuraavasti: Kunta 1/3, MU 1/3, valtio 1/3. Kunkin osuus oli 50 000 euroa, joten väittämä 50/50-kustannusjaosta seuran ja kunnan kesken ei pidä paikkaansa.

Valtion rahoituksen saamiseen on jokusia ehtoja. Esimerkiksi kaikki kentällä olevat vapaat vuorot on oltava kaikkien mäntsäläläisten yhdistysten käytettävissä.

MU:n ja kunnan tekemä sopimus vuorojen hallinnasta ei mahdollista tätä sääntöä käyttämättömien vuorojen vapaasta käytöstä, kun on määritelty aikarajat sopimuksessa olevalla tavalla.

Kunnan virkamiehet eivät luultavasti olleet tietoisia säännöstä sopimusta tehdessään, mutta Mäntsälän Urheilijoiden edustajat olivat, koska he ovat valtiolle hakemuksen tehneet ja siitä päätöksen saaneet.

Jos ei pystytä osoittamaan faktoina muuta paikkansapitävää rahoituskokonaisuutta kuin edellä kertomani, on verorahoilla maksettu vuonna 2006 2/3 ja MU:n jäsenistön kautta 1/3. Korjatkaa, jos olen väärässä ja esittäkää faktat, mistä rahat ovat tulleet, jos näin ei ole.

Nykyisen tekonurmen (2019 kokonaan uusittu) on kunta maksanut 100-prosenttisesti. Kun laskee kummatkin tekonurmet yhteen, on kokonaisuudesta MU:n rahoittamaa 1/6 ja veronmaksajien 5/6.

Kunta ja MU on tehnyt päivitetyn sopimuksen tekonurmen käytöstä ja kunnossapidosta 2014.

Tällöin ei Mäntsälässä vielä ollut toista jalkapalloseuraa, joten sopimuksen tekeminen oli luontevaa eikä siinä osattu ottaa huomioon mahdollista toista seuraa tulevaisuudessa. Kuitenkin tilanne muuttui 2015, kun FC Kapina perustettiin. Tällöin jo olisi pitänyt sopimuksen tarkastelu ottaa työn alle. Emme kuitenkaan FC Kapinan osalta ottaneet asiaa tällä lailla esille kuin nyt.

Teimme Hepolan ja Kirkonkylän koulun kentät. Tämän jälkeen tarkoitus oli rakennuttaa Riihenmäen koululle uusi iso tekonurmikenttä.

Asia oli jo pitkällä vuonna 2019. Avilta ja Palloliitolta oli yhteensä 70 000 euron avustuspäätökset olemassa. Asia kaatui kuitenkin siihen, ettemme saaneet kunnalta takausta pankkilainaan.

Ymmärrän, että kunnalla on omat määritteensä, mutta tasapuolisuuden kautta en ymmärrä, kuinka toiselle seuralle maksetaan kokonaan uusi nurmi, mutta toiselle ei lähdetä takaamaan edes lainaa.

Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on täysin erilainen lähestyminen tekonurmihankkeisiin. Siellä katsotaan asia niin, että on järkevää lähteä takaamaan urheiluolosuhdekohteisiin.

Vaikka rakennuttava seura kaatuisi, saa kaupunki tällöin käyttöönsä halvalla tekonurmikentän.

Kunnan olosuhteiden parantamiseen oli tulossa ulkopuolista rahaa 70 000 euroa, mutta sitä ei jostakin syystä haluttu ottaa vastaan. Miksi?

Kunta on hieman hankalassa tilanteessa sopimuksen tekstimuodon osalta. Sopimuksen purku on hankalaa.

Kuitenkin kaikki sopimukset voidaan purkaa. Kysymys onkin, mitä sanktioita sopimusten puruista seuraa ja haluaako MU oikeasti sanktioita vaatia. Kysymyshän on loppupelissä lasten liikuntaharrastuksesta.

FC Kapinassa harrastavat lapset ja aikuiset ovat nyt eriarvoisessa tilanteessa. Koronan takia ainut talviharjoittelupaikkamme, salit, menivät kiinni.

Toisen seuran pelaajat pystyvät harrastamaan kunnan maksamalla kentällä kunnan maksamalla talvikunnossapidolla.

Moni varmasti ihmettelee, miksi FC Kapina Ry on ylipäätään perustettu. Miksi näin pienessä pitäjässä on kaksi seuraa, joissa harrastetaan jalkapalloa?

Tilanne harrastajien osalta ei ole tällä hetkellä hyvä. Kumpikin seura on ongelmissa pelaajien riittävyyden kanssa useassa ikäryhmässä. Asiat voisivat olla paremminkin.

Ryhmä jalkapalloihmisiä, jotka toimivat MU:ssa eri tehtävissä, halusi perustaa jalkapalloseuran, missä jalkapalloilijat päättävät jalkapalloilijoiden asioista.

Monilajiseuran fokus ei ikinä ole 100-prosenttisesti yhdessä jaostossa, se on täysin mahdotonta.

Hallintomuoto, missä jaoston johtoryhmän päätökset voidaan kumota emoseuran hallituksen päätöksellä tai pahimmillaan emoseuran hallitus ajaa päätöksiä ohi jalkapallojaoston johtoryhmän, on ongelmallinen pahimmillaan.

FC Kapina Ry perustettiin 2015. Alusta asti on tahtomme ollut, että Mäntsälässä olisi yksi jalkapalloseura, missä olisi kaikki futarit.

Olemme aina olleet avoimena yhdistymään tai perustamaan tarvittaessa uusi seura, jos näin halutaan. Nimellä ei ole mitään väliä. Ainut asia on, että 100-prosenttinen päätäntävalta on jalkapalloilijoilla.

Yhdistymisestä olen istunut MU:n edustajien kanssa heidän toimistollaan, mutta heillä ei ole tahtotilaa. Miksi?

Olen saanut vuosien mittaan useamman puhelun MU:n yksittäisiltä joukkueilta, voisimmeko yhdistyä. Olen vastannut, että ilman muuta, mutta teidän pitää käydä asiaa läpi omassa seurassanne.

Ovi on ollut auki vuodesta 2015 lähtien.

Jos kysymyksessä on henkilökemia ja yhdistyminen on kiinni siitä, että minun ei haluta olevan uudessa kokonaisuudessa, voin siirtyä pois toiminnasta heti, jos saamme isomman kokonaisuuden palvelemaan pelaajia.

Vai onko kysymys siitä ikuisesta rahasta? En tiedä.

Petri Ritvanen FC Kapina Ry

Kommentoi