Lukijalta: Ehdotus omaishoidosta

Erityisen huolestunut tulee olla kokoaikaisesta omaishoidosta (24/7).

Hoidettavassaan kiinni oleminen ympäri vuorokauden, lyhyitä apteekki- tai kauppareissuja lukuun ottamatta, on todellista arkea monelle omaishoitajalle.

Keusoten alueella ollaan vihdoin yhdenmukaistamassa omaishoitajien asemaa tuki- ja oheispalveluja sekä maksettavia korvauksia.

Joitakin kirjoituksia asian tiimoilta on julkaistu. Valitettavasti niissä ei kerrota yksityiskohtia, mitä ollaan yhdenmukaistamassa.

Meistä omaishoitajista on Keusoten alueella vain vähemmistö virallistanut toimintansa. Omaishoitoa on tietysti monenlaista.

Hoidettava voi olla vaikeasti liikuntavammainen, monisairas potilas. Näissä tapauksissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.

Mihin korvausluokkaan kukin omaishoitaja kuuluu on yhtä kirjavaa, koska potilaiden tilanne vaikuttaa ratkaisevasti siihen.

Varmaa on se, että nykyisen pandemian aikana sekä potilaan että omaishoitajan pinnat ovat kiristyneet äärimmilleen.

Monessa tapauksessa edes puhelimitse ei tahdo millään saada apua hoidettavalle tai itselleen.

Näihin tapauksiin on muun muassa Uudenmaan keskustan piiri ehdottanut kuntarajojen ylittävää eräänlaista palvelupankkia helpottamaan hoidettavan tarpeita, jotta omaishoitajan työn sujuvuutta voidaan edistää.

Koska täällä Mäntsälässä on kuultu katkeria ikäihmisten ja omaishoitajien valituksia, ettei lääkäriin pääse, edes puhelimeen ei vastata tai saada takaisinsoittoa, ehdotan Keusotelle seuraavaa ajatuksen ja toiminnan muuttamista.

Hoidettaviensa vuoksi omaishoitajat on rinnastettava työntekijöiksi ja siirrettävä työterveyshuollon piiriin. Tämä siksi, että he tarvitessaan saavat välittömän yhteyden lääkäriin.

Tosiasiassa ainakin rekisteröityneet omaishoitajat nauttiessaan kuukausiansiota Keusotelta ovat sen ”palkollisia”. Lisäksi omaishoitajan hoidettavan tulee olla saman lääkärin vastuulla ja tuntea tapauksen perinpohjin kaikkine sairauksineen.

Näin vältämme ja säästymme ylimääräiseltä byrokratialta.

Jotta yhteiskunnan omaishoidon tukipilarit toimisivat ja palvelisivat hoidettavia, omaishoitajia, terveydenhuoltoa, kuntaa ja valtiota sekä lisäksi säästäisi kustannuksia, tulee ajatusta vakavasti harkita.

On myös syytä huomioida, että tuleva sote-uudistus ei hyväksy nykyistä omaishoidon käytäntöä.

Matti Ahonen omaishoitaja Mäntsälän keskusta

Kommentoi