Lasse Herralan kolumni: Tiedetäänkö kunnassa, milloin hiihdetään?

Viikonvaihteessa kaasuladulla näkyi tyytymättömiä kuntalaisia. Suksi ei luistanut kuin Eino Leinon runossa ”Hyvä on hiihtäjän hiidellä, kun hanki on hohtava alla”.

Nykyisillä hiihtovälineillä lumihangessa tarpominen on mahdotonta. Sukset ovat kapeat ja sauvan sommat vieläkin kapeammat.

Mäntsälän kunnan tekninen toimi on päättänyt, että latukone ei liiku viikonloppuisin. Arvatenkin säästösyistä. Kuinka suuri säästö syntyy?

Viikonloppuisin lumisade tukkii hiihtourat muutaman kerran hiihtokauden aikana. Onko mahdollista, että siitä syntyy merkittäviä säästöjä? Ei synny kuin ehkä muutama satanen.

Olisiko työntekijä suostuteltavissa vaihtamaan työaikaa niin, että hän saisi vastaavasti vapaata jonakin arkipäivänä? Lisät jäisivät pieniksi.

Eivätkö päättäjät tiedä, että veronmaksajat, kaiken kustantajat, kykenevät hiihtämään vain viikonloppuisin?

Muulloin he ovat ansaitsemassa veroeuroja kunnan pussiin.

Koronavuosi on koetellut liikunnan harrastamista.

Hiihto on vähiten kunnalle kustannuksia aiheuttavia urheilulajeja. Lisäksi se lienee hyvin terveysturvallinen.

Liikunnan harrastaminen vähentää yhteiskunnan kuluja pitkällä aikavälillä.

Liikkumista pitäisi enemmänkin tukea kuin sammuttaa.

Olisiko siitä kuuden miljoonan koronatuesta jäänyt muutama satalappunen latujen tekoon?

Kaasuladulla tapaamani totesi, että kyse on kiusanteosta. Tuskin mikään muu urheilulaji saa yhtä paljon lunta tupaan kuin hiihto.

Vaikkapa kunnon toimittajan tulee kerran vuodessa syyllistyä hiihdon aliarvioimiseen. Miksi?

Puhutaan katoavasta kansanperinteestä tai muistellaan hikisiä koulun hiihtotunteja. Hikeä, huh!

Latujen kunnossa pysymiseen toivoisin Säiden Haltijalta, että lumet sataisivat vain kunnanvirastossa noudatettavana työaikana.

Tämä toivomus voi mennä paremmin perille kuin toive latujen ajamisesta viikonloppuisin!

Ekoteko: Lahteen hiihtämään! Näinkö lisätään vetovoimaa?

Latukoneen ajaja-Jukka osaa ammattinsa. Jospa hän saisi palvella kuntalaisia myös viikonloppuisin!

Toinen kiitoksen aihe: laitoin pari viikkoa sitten kuntaan Sarille viestin, ettei Anttilan parkkipaikalle sovi kaikkien hiihtäjien autot.

Ylimääräinen lumi sai kyytiä nopsaan!

Kirjoittaja on opetusneuvos.

Kommentoi