Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasse Herralan kolumni | Kirjaa kirjoittamassa

Miltä tuntuu kirjan kirjoittaminen? Ei miltään! Helpotus ja haikeus, kun saa sen viimeisen pisteen paikalleen.

Ehkäpä kyläkirjan kirjoittaminen on helpompaa kuin romaanin? En tiedä, kun en ole syyllistynyt romaanin tuottamiseen.

Sääksjärvi elää 2020 -kirja putkahtaa painosta 316-sivuisena kertomuksena Sääksjärvestä ja sääksjärveläisistä.

Yhteen kirjaan kaikkien kyläläisten tarinat eivät mahdu. Hyvä niin, että jää tulevillekin kirjoittajille innoittavia kohteita.

Onneksi kylä on rikas historialtaan ja kertomuksiltaan. Kirjan kirjoittamisen jälkeen tiedän vähän enemmän.

Olen onnellinen, että olen saanut kirjata aarrearkun elämyksiä, kokemuksia ja tuntoja. Tekstit ponnahtivat eloon!

Tapasin yli sata kyläläistä kirjaa tehdessäni.

Lähes kolmen kuukauden puurtaminen liikutti ajatuksia henkisesti ja fyysisestikin. Kannattiko tähän ryhtyä? Joskus tuntui, ettei tästä tule mitään. Uusien ihmisten kohtaaminen antoi voimaa ponnistaa aamusta iltaan ja joskus illasta aamuun.

Koen, että kirjan tekeminen on samanlaista kuin mikä tahansa työ. Järjestelmällisyys ja pasmojen pitäminen tiukasti käsissä helpottivat pinnistämistä.

Toivon, että sääksjärveläiset tuntevat kirjan luettuaan omaa kyläänsä entistä syvällisemmin. Itse olen saanut kirjoittamisesta ehkäpä enemmän kuin kukaan muu.

Usko omaan osaamiseen nousi kuin muutama miljardi vuotta sitten Sääksjärven tienoilla pulpahdelleet kilometrien korkuiset tulivuoret.

Joillakin päättäjillä saattaa olla mielikuva, että kyläkirjan kirjoittaminen on yksinkertaista: sulkeudutaan omaan työkammioon, avataan spiritus fortis, suljetaan ikkunaverhot, sytytetään kynttilä ja annetaan kirjan hengen laskeutua näppäimistön kautta tiedostoksi.

Voin vakuuttaa, ettei se niin ole.

Miten monta iloista ilmettä koin, kun kyläläiset kokivat arvokkaaksi, että juuri he pääsevät kertomaan tarinaansa kirjaan, heillä on merkitystä!

Tapasin yli sata kyläläistä kirjaa tehdessäni. Sekä kirjan tekeminen että sen lukeminen ovat parasta työtä syrjäytymisen ehkäisemiseen: omien juurien löytämisellä on kauaskantoisia tuloksia!

Kirjoittaja on opetusneuvos.