Lukijalta: Onko Kapinatorin nimi asiallinen?

Kirjoittajat kysyvät, onko Kapinatorin nimi ajanmukainen ja asiallinen. arkisto/Pasi Huuhtanen

Silakkaliike

Arvoisa Mäntsälän kunnan päättäjä. Mäntsälän uusittu tori nimettiin keväällä 2018 Kapinatoriksi.

Päätöksen asiasta teki Mäntsälän kuntakehityslautakunta avoimen nimikilpailun jälkeen.

Päätös herätti kunnassa myös vastustusta ja muutamat kuntalaiset tekivätkin tammikuussa 2020 kuntalaisaloitteen nimen muuttamiseksi.

Kuntakehityslautakunta ei kuitenkaan päätöksessään katsonut, että ”vasta vähän aikaa käytössä ollutta nimeä olisi tarpeellista muuttaa”.

Me Silakkaliikkeessä toivomme nyt, että harkitsisitte asiaa vielä uudestaan.

Kapinatorin nimi viittaa kuitenkin Mäntsälän kapinaan eli äärioikeiston yritykseen kaataa Suomen laillisesti valittu hallitus väkivallan uhalla vuonna 1932.

Vaikka kapina ei johtanutkaan väkivaltaan, ei se mielestämme ole kunniakkain osa Mäntsälän ja Suomen historiaa.

Erityisen haitallisena pidämme nimeä tämän hetken poliittisessa ilmapiirissä, jossa monet näkyvässä asemassa olevat poliitikot viljelevät samankaltaista retoriikkaa kuin kapinan takana olleet Lapuan liikkeen aktivistit 1930-luvun alussa.

Kaupunkien ja kuntien keskeisten paikkojen nimet eivät koskaan ole yhdentekeviä. Ne kertovat aina jollain lailla arvoista ja arvostuksista.

Maailmalla on viime aikoina kaadettu fasismista ja kolonialismista muistuttavia muistomerkkejä ja patsaita ja muutettu paikan nimiä neutraalimmiksi. Mielestämme myös Mäntsälän kunnan olisi syytä seurata tätä trendiä.

Kapinatorin nimen perusteella näyttää nimittäin siltä että äärioikeiston halu väkivaltaiseen vallankumoukseen olisi Mäntsälän kunnan mielestä hyvä ja arvokas asia. Tähän emme kuitenkaan Silakkaliikkeessä halua uskoa.

Kunnan julkaisemien tietojen mukaan 41 henkilöä lähetti nimiehdotuksia torin nimeä koskevaan kilpailuun ja erilaisia ehdotuksia kertyi noin 70.

Näistä kymmenessä mainittiin jollain tavalla sana ”kapina”. Näiden numeroiden valossa Mäntsälän kunnan ei olisi ollut mikään pakko nimetä toriaan Kapinatoriksi.

Tämänkin takia toivomme, että harkitsisitte asiaa vielä uudestaan.

Mäntsälän kapinan muisteluun löytyy varmasti parempiakin tapoja ja torin kaltaisen keskeisen kokoontumispaikan pitäisi kuitenkin kuulua kaikille.

Historiallisesti provosoiva nimi on omiaan karkottamaan osan torin käyttäjistä.

Suomessa ei ole Punaisen terrorin aukiota eikä Muilutustoria.

Minkä takia siis Kapinatori olisi tarpeellinen?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu