Tytti Karvosen kolumni: Tunteet ja työ

Tytti Karvonen

Kolumni

Ennen kuin jatkat lukemista, pysähdy hetkeksi miettimään, miltä sinun unelmien työpaikkasi näyttää?

Se, johon palaat viikonlopun jälkeen hyvillä mielin, innostuneena jatkamaan työtä. Paikka, joka tukee hyvinvointiasi. Jossa koet arvostusta ja hyväksyntää. Millainen ilmapiiri siellä on?

Taakse ovat jäämässä ajat, jolloin työn maailma nähtiin rationaalisuuden pelikenttänä, jossa tunteet jätettiin pukukoppiin, kun työvaatteet puettiin päälle.

Jos aikaisemmin työelämässä ja johtamisessa ei ole ollut muodikasta puhua tunteista, nyt ne tulevat työelämään voimalla.

Hyvä niin. Tunteita sivuuttamalla ja vähättelemällä on jätetty hyödyntämättä merkityksellistä työhön ja työyhteisöihin liittyvää tietoa.

Tutkitusti tunteet tarttuvat. Peilisolujärjestelmäksi kutsutaan aivojen mekanismeja, jotka mahdollistavat toisten mielenliikkeiden ja aikomusten jatkuvan arvioinnin.

Peilisolujen ansiosta kollegan hyväntuulisuus leviää työyhteisöön. Yhtä lailla tarttuvat muutkin tunteet.

Jokainen vaikuttaa yhteisönsä arkeen sinne viljelemillään tunteilla. Se on vastuu, jota ei voi ulkoistaa.

Kun koolla on joukko erilaisia ihmisiä, välillä samanmielisyys rakoilee. Toimivassa työyhteisössä ristiriitatilanteissa syntyviin tunteisiin suhtaudutaan informaationa, jota voidaan tutkia. Näin saadaan tietoa työyhteisön tilasta.

Toisinaan tunteiden avulla päästään käsiksi ongelmaan, jota voi olla vaikea tiedostaa tai sanoittaa.

Johtajan toiminnalla on tässä merkittävä osuutensa. Johtaja mallintaa ja strukturoi sitä, kuinka tunteiden tarjoamaa tietoa käytetään. Johtaja avaa ja tarvittaessa rajaa.

Työhön liittyvissä ristiriitatilanteissa tarvitaan tunnetaitoja. Millaisia tunteita minussa herää? Mitä tarpeita tunteiden alla on?

Lisäksi vaaditaan yritystä eläytyä työkaverin maailmaan. Miten hän tilanteen mahtoi kokea? Mitä hän toiminnastani luki?

Kun yhteisö on turvallinen, tunteita, niitä vaikeampiakin, voidaan käsitellä kunnioittavasti.

Aivot voivat vapautua ristiriitatilanteen tuottamasta taistelu/pako-reaktiosta käyttämään täyttä kapasiteettiaan.

Parhaimmillaan löydetään ratkaisuja, joita kukaan ei olisi keksinyt yksin. Yhteinen työ kehittyy.

Kirjoittaja on psykologi ja psykoterapeutti.

Kommentoi