Pääkirjoitus: 14 päivän päästä on koronasyksy

Pasi Huuhtanen

Mäntsälän koulut aukeavat kahden viikon päästä 12. elokuuta.

Koulujen muuttunutta arkea suunnitellaan parhaillaan ja mäntsäläläiset toimintaohjeet ovat valmiina elokuun alkupäivinä. Opetuksen järjestäjä eli sivistystoimi ja rehtorit kokoontuvat silloin käymään läpi muun muassa koronan aiheuttamia muutoksia opetukseen.

Nollasta ei lähdetä. Koulut koeponnistivat lähiopetuksen koronaoloissa jo toukokuussa, kun lapset kävivät lähiopetuksessa vähän yli kaksi viikkoa. Muutoksista ehti tulla melkein normaalia niille, jotka kävivät koulua.

Silloin tilanne oli tiukempi kuin nyt. Taudin kulusta ja etenemisestä oli nykyistä vähemmän tietoa, vaikka yllätyksiä tulee vieläkin. Valmiuslaki oli voimassa. Elämä kaiken kaikkiaan oli paljon rajoitetumpaa.

Kiitos suomalaisten rajoituksia noudatettiin hyvin ja se oli varmasti yksi syy siihen, että koronan ensimmäisen aallon huippu taittui kansainvälisesti katsottuna nopeasti. Koronapiikkiä ei tullut lähiopetuksen aloittamisesta huolimatta, vaikka jotkut pitivät sellaista jopa varmana.

Lähtökohta elokuussa on se, että opetus tapahtuu kouluilla eli lähiopetuksena. Uusille, tai keväältä tutuille, tavoille lapset saavat kuitenkin opetella niin kuin koulujen aikuisetkin. Käsihygienia on tarkkaa, suuria ryhmiä vältellään, ruokailuun tullee erikoisjärjestelyjä ynnä muuta. Mutta näistä ohjeista ei ole vielä päätetty.

Selvää on muun muassa se, että tehdään selvät suunnitelmat etäopetuksen järjestämiseksi. Tämä siltä varalta, että yllättäen jouduttaisiin jossain vaiheessa syksyä aloittamaan etäopetus jossain koulussa tai joillakin oppilailla .

Lähi- ja etäopetuksen arkisen sujumisen lisäksi mietittävänä on muun muassa se, miten oppimisen tuki toteutetaan etänä.

Tätä kyllä päästiin harjoittelemaan koronakeväänä. On kuitenkin ymmärrettävää, että nopeasti päälle laskeutunut korona jätti paljon hiottavaa yksityiskohtiin, niin nopeita olivat käänteet vajaa puoli vuotta sitten.

Kirjoittaja on Mäntsälän Uutisten toimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää